Miten pitää yllä motivaatiota?

Miten voi innostua työstä tai opiskelusta, joka ei kiinnosta yhtään? Entä miten saisi itsensä motivoitua liikkumaan, koska se on niin tärkeää terveyden kannalta? Vaikeita kysymyksiä!

”Etsitkö inspiraatiota” postauksessa kirjoitin: Inspiroitua voi jopa niin, että vain aloittaa tekemisen – niin yksinkertaisesta se on, vai onko? Toiminta luo lisää toimintaa,  mutta miten saada tekemisen motivaatio pysymään yllä?

Sisäinen ja ulkoinen motivaatio

Motivaatiota on sisäistä ja ulkoista. Ulkoisistakin seikoista voi motivoitua. Motivaatiotutkija Frank Martelan mukaan ase ohimolla herättää selviytymisvietin ja ko. tilanteessa ihminen on yleensä valmis tekemään mitä tahansa selviytyäkseen tilanteesta.

Selviytyminen, sosiaalisen hyväksynnän etsintä, raha ja maine ovat ulkoisia motivaation lähteitä. Ihminen reagoi ulkoisiin lähteisiin useimmiten siten, että hän tekee asioita vain, koska niistä seuraa jokin palkinto. Tekeminen itsessään ei motivoi.

Sisäinen motivaatio kumpuaa vuorostaan henkilön sisältä, jolloin hän tekee asioita riippumatta ulkoisista palkkioista tai rangaistuksista. Keskeistä on, että ihminen kokee tekemisen niin mielenkiintoiseksi, innostavaksi ja arvokkaaksi, että hän tekee sitä mielellään ja omasta tahdostaan.

Sisäisestä motivaatiosta kumpuava tekeminen on tutkimusten mukaan yhteydessä parempaan hyvinvointiin. Pelkkä ulkoisten päämäärien tavoittelu voi jopa lisätä ahdistuneisuutta ja negatiivisia tunteita.

Motivaatio, Voimapuu

Sisäisen motivaation syntyminen

Ihmisen kolme perustarvetta, vapaaehtoisuus, kyvykkyys ja yhteenkuuluvuus synnyttävät sisäistä motivaatiota. Ne vaikuttavat suotuisasti ihmisen kasvuun ja kehitykseen ja ovat keskeisiä työtyytyväisyyttä aiheuttavia tekijöitä.

Vapaaehtoisuus eli autonomia antaa ihmisen päättää itse tekemisistään, jolloin hän kokee tekemänsä asian omakseen. Tiukasti kontrolloitua ja pakotettu tekeminen on vastakohta vapaaehtoisuudelle.

Kyvykkyys eli kompetenssi tarkoittaa yksilön kokemusta omasta pätevyydestään ja osaamisestaan. Hän uskoo pystyvänsä suorittamaan hänelle annetut tehtävät menestyksekkäästi. Vastakohtana on henkilö, joka on epävarma kyvyistään ja on pettynyt aiempiin suorituksiinsa.

Yhteenkuuluvuudella tarkoitetaan ihmisen kokemusta siitä, että hänestä välitetään ja hän vastavuoroisesti välittää toisista. Vastakohtana on tunne, että muut ihmiset ovat kylmiä, etäisiä, pinnallisia ja jopa hylkiviä.

Sisäinen motivaatio:

  • Proaktiivista
  • Omasta itsestä kumpuava innostus tekemiseen
  • Laajentaa näkökulmaa
  • Myönteiseen etsiytyminen
  • Energisoivaa
  • Tekeminen vetää puoleensa

Ulkoinen motivaatio:

  • Reaktiivista
  • Ulkoiset palkkiot ja rangaistukset
  • Kaventaa näkökulmaa
  • Kielteiseltä suojautuminen
  • Kuluttavaa
  • Ihmisen pitää puskea tekemistä päin

Jos mietin motivaatiota ja sen syntymistä omasta näkökulmastani, huomaan, että keskeinen tekijä motivoitumiseeni on asian merkityksellisyys itselleni. Mitä suurempi merkitys asialla on, sitä innostuneempi ja motivoituneempi olen. Edellä mainittu koskee myös työtä. On ilo tehdä työtä, jonka voi kokea itselleen tärkeäksi ja merkitykselliseksi, vaikka siitä saatava rahallinen korvaus olisikin vaatimaton.

Ihmisten motivaatio työn tekemiseen voi olla hyvinkin erilainen… Lue lisää työn ja uran ankkureista.

Ideoita motivaation löytämiseksi ja ylläpitämiseksi

  • Etsi innostavia ja myönteisiä ihmisiä. Heiltä voit saada voimaa, tukea ja innostavia uusia ajatuksia. Aloita uusi harrastus.
  • Tyhjennä itsestäsi turhat pessimistiset ajatukset ja epäilyt, ne vievät turhaan tilaa ja energiaa.
  • Käy läpi ja kirjaa paperille tavoitteitasi, päämääriäsi ja saavutuksiasi. Samalla tavoin kun kirjaat ylös kuntoilusuorituksiasi, voit laittaa muistiin henkisen kuntokoulusi etappeja.
  • Tarkkaile muistiinpanojasi ja havaintojasi. Mihin suuntaan olet menossa? Oletko kenties löytänyt itsessäsi uusia ominaisuuksia ja kykyjä?

Lähteet:

Martela Frank. 2014. Onnellisuuksien psykologia. Teoksessa Uusitalo-Malmivaara Lotta (toim.). 2014.  Positiivisen psykologian voima

Mieli, Suomen mielenterveysseura: Motivaatio saa liikkeelle

Motivaatiosta muualla:

Tympiikö työ – 4 ideaa, miten motivoida itsensä epämiellyttävään puuhaan

Löydä motivaatio liikuntaan – 9 vinkkiä sohvaperunalle

7 vinkkiä motivaation kohottamiseksi

Lue myös:

Etsitkö inspiraatiota?

___________________________________________________________________________

2 Comments

  1. Mahtavaa,,sinun postaukset ovat monipuolisia ja niin erilaisilta aihealueilta!
    Valokuvat myös kivat katsella!
    Niityllä kuvat eivät auenneet puhelimessani ,hyönteiselämää kuvat kyllä avautuivat.
    Täytyy selvittää mistä johtuu…

    1. Kiitos Satu kommentistasi. Mukava kuulla, että olet tykännyt postauksista 🙂 Valokuvablogi on eri julkaisualustalla, joten voisikohan se vaikuttaa kuvien näkyvyyteen? Testasin oman puhelimeni kautta ja sain kuvat näkyviin. Toivottavasti ongelmakohta löytyy.

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s