Sisustusideoita Habitaresta

Tänä syksynä kävin ensimmäistä kertaa Habitare –tapahtumassa Pasilan messukeskuksessa. Monta kertaa aiemminkin olen harkinnut, mutta loppujen lopuksi olen tyytynyt vain kaihoisasti katselemaan tapahtumasta kirjoitettuja lehtiartikkeleita kuvineen.

Sama koskee asuntomessuja, joille minulla oli vakaa aikomus tänä kesänä osallistua… olivat melko lähelläkin, Mikkelissä. Jälleen kuitenkin yllätti  ”lähtemisen vaikeus” ja omin silmin nähty vaihtui sisustuslehdissä esitettyihin valikoituihin näkökulmiin rakennus- ja sisustustrendeistä.

Tällä kertaa sain Habitare17 –tapahtumasta omakohtaisen 6-tuntisen elämyksen, jonka jälkeen olin melko väsynyt, mutta tyytyväinen. Kaiken kokemani mielihyvän lisäksi sain kotiin vietäväksi muovikassillisen inspiroivia sisustuslehtisiä ja – esitteitä.

Katsaus sisustustrendeihin

Päällimmäisenä mieleeni jäivät kauniisti ja kiinnostavasti sisustetut osastot, jotka houkuttelivat lähempään tarkasteluun. Osallistuin sisustussuunnittelijoiden ohjaamaan puolen tunnin yleisöopastukseen ”Kodin sisustaminen pienesineillä”.

sohva_varit

Kierrokselta sain monipuolisen tuntuman tämän hetken sisutustrendeihin ja –väreihin. Mm. pienesineiden asettelu on erityisen trendikästä tällä hetkellä. Esineitä voi sijoitella eri korkuisiksi ja –kokoisiksi asetelmiksi vaikkapa jonkin teeman mukaan. Myös viherkasveilla sisustaminen on jälleen muodissa. Amppelit ovat saanet uusia muotoja sitten isoäidin aikojen.

amppeli

Kirjoja ei tarvitse enää piilottaa kirjahyllyyn, vaan ne toimivat sisustuselementteinä. Kirjojen otsikot kertovat omistajansa kiinnostuksen kohteista. Ne ovat ilo silmälle esimerkiksi ikkunalaudoilla ja -tasoilla. Kynttilät eri muodoissaan ja väreissään ovat sisustamisen kestosuosikkeja.

havis

anno
vuode

Maanläheiset värit eri sävyissään ovat nyt trendikkäitä, mikä vie ajatukset 1960- ja 70 -lukujen retrotunnelmaan. Myös seinät maalataan em. väreissä. Harmaa näyttää myös olevan edelleen suosittu väri. Valkoiset sisustukset sen sijaan ovat mennyttä aikaa. Mustaakaan ei näkynyt isoina pintoina, tehosteina kyllä.

Signals -trendiluento

Ehdin kuunnella jonkin aikaa yleisöopastuksen kanssa harmittavasti päällekkäin sattunutta toimittaja, trendianalyytikko Susanna Björklundin luentoa: ”Millä laseilla katsot?”. Björklund on kuratoinut yhteiskunnallisia sekä asumisen ja sisustuksen kansainvälisiäkin trendejä yhdistävän Signals-vainunäyttelyn Habitare-messuille vuodesta 2015 lähtien.

Luento käsitteli Habitare17 –tapahtumaan koottua neljän erilaisen maailman näyttelyä. Näyttelyn perustana ovat kysymykset ja ajatukset siitä, miten eri tavoin ihmiset kokevat kodin, mikä tekee kodista persoonallisen ja omannäköisen? Miten ihmisen ikääntyminen näkyy kodissa tai mikä on sattuman merkitys kodissa; mitä sattuu löytämään, millaisia inspiraatioita sattuu saamaan?

signals1

lamput
Kodin kerroksellisuus

Toimittaja, taidehistorioitsija Selina Vienolan luennossa tuli esiin, että useimmat ihmiset haluavat kuljettaa mukanaan muistoja menneisyydestä tavaroiden muodossa. Vanhempien tai isovanhempien jäämistöstä perittyjä perin juurin tuttujakaan esineitä ei kannattaisi noin vain heittää pois, vaan niille voi löytyä kodissa juuri sopiva paikka.

Selina Vienola oli stailannut messujen Antiikkihalliin osaston, jossa eri-ikäiset ja erityyliset esineet muodostivat persoonallisen kodin. Uuden ja vanhan vuoropuhelu luo kotiin kerroksellisuutta, joka tuo sisustukseen syvyyttä. Antiikkisille aarteille voi löytyä paikka jokaisesta kodista.

retro_olohuone

Voimaannuttavaa muotoilua (Empowering Design)

Ekologista ja eettisyyttä  sisustamista edustivat mm. SERA HELSINKI, jonka tuotteet ovat ekologisista raaka-aineista Etiopiassa käsin valmistettuja. Villamatoissa ja puuvillapyyhkeissä yhdistyvät skandinaavinen muotoilu ja satoja vuosia vanhat käsityöperinteet. Toiminnan tavoitteena on voimaannuttaa kaikkein vaikeimmassa asemassa olevia etiopialaisia, kuten esimerkiksi sokeita ja yksinhuoltajaäitejä.

eettinen_teksti

tikau
Suomalainen TIKAU –mallisto käsittää käsintehtyjä kodin sisustustuotteita Intiasta. Tikau Design Helps –ideologian periaatteena on syrjäytyneiden ihmisten auttaminen kouluttautumaan ja työllistymään. Ihmiset valmistavat tuotteet maaseudulla omissa kodeissaan.

Miten hyödyntää messujen antia?

Tilasin messuilta Deco -sisustuslehden, joten ideoita sisustamiseen on luvassa ainakin seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.

Omalla kohdallani sisustaminen on täysin fiilispohjaista. Joskus ”sisustusbuumi” tulee monta kertaa vuodessa, kun taas joskus sitä ei näy moneen vuoteen, kuten esimerkiksi viime vuosina.

Kun tavanomainen ”sisustusbuumi” iskee, se on yleensä tarkoittanut sitä, että vähintäänkin verhot, matot, tyynyt, seinävaatteet ja pienesineet ovat vaihtuneet. Isommassa buumissa vaihtuvat myös sohvakalusteet ja tasot. Onneksi iso buumi yllättää verrattain harvoin, ehkä kerran viidessä vuodessa.

Erään sisustussuunnittelijan viesti messuilla oli, että sisustamisen ei tarvitse tarkoittaa kerralla koko kodin uusimista. Sisustaa voi vähin erin. Edellä mainittu onkin ajatus, jota voisin jatkossa toteuttaa myös omassa kodissani.

Liikkeelle voi lähteä kodin pienestä yksityiskohdasta, esimerkiksi vaikkapa eteisen stailauksesta, mikäli eteinen ei satu olemaan massiivinen aulatila. Eteistä en itse ole aiemmin mieltänyt sisustuksellisesti erityisen merkittäväksi tilaksi.

Totta kuitenkin on, että eteinen on ikään kuin koko kodin käyntikortti. Ensivaikutelma kodista syntyy eteisessä. Eteisen voi ja se kannattaa sisustaa kauniiksi ja viihtyisäksi. Stailaus esimerkiksi väreillä, pienesineillä, tauluryhmillä ym. tekee ihmeitä ja naulakoiden sekä kenkätelineiden tyyleissä on valinnanvaraa.

Kirpputorit ja antiikkikaupat kannattaa hyödyntää. Toisen hylkäämä esine voi olla toisen aarre. Kaiken ei tarvitse olla todellakaan uutta. Ajatus kodin kerroksellisuudesta miellyttää minua kovasti. Tämän messukäynnin jälkeen en ehkä enää huokaile vanhojen perintöesineideni turhanpäiväisyyttä, vaan yritän löytää niille kodissani arvoisensa paikan.

Lue lisää:

Habitare07

Sisustussuunnittelijoiden Habitare-vinkit

Kuuntele Design -tarinoita

Lue myös

Kevätverhot

Voimapuu Facebookissa: lisää vinkkejä, linkkejä ja tarinoita liittyen blogin aihealueisiin. Tutustu!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s