Kevätverhot 1

Jälleen on se aika käsillä, että pitäisi vaihtaa verhot. Yleensä olen vaihtanut verhot ainakin pääsiäiseksi, juhannukseksi ja jouluksi. Viitseliäisyyden mukaan joskus myös keskitalvella ja/tai syksyllä. Tänä vuonna olen päässyt viininpunaisilla jouluverhoilla huhtikuulle saakka.

Katselin verhovalikoimaani ja mikään ei tuntunut oikein innostavan…  olisi ihanaa saada uudet verhot! Ei siksi, etteikö olisi verhoja. Onhan niitä kertynyt vuosikymmenien aikana. Jopa ensimmäisen oman kodin olohuoneen verhot ovat tallella. Ne ovat kasariverhot; vaalean ruskeat, hienoa, himmeästi hohtavaa, kudottua kangasta, laskeutuvat ikkunassa kauniisti.

Olen laittanut verhoja myös kirpputorille ja keräyksiin, mutta nuo ensimmäiset olen halunnut säilyttää ihan tunnesyistä. Paljon muitakin verhoja olen säilyttänyt, mm.  äitini tummansiniset samettiverhot ovat tallessa. Nekin tunnesyistä. Verhot olivat edesmenneelle äidilleni erityisen tärkeitä sisustuselementtejä. Niitä ei tosin vaihdettu kuin kaksi kertaa vuodessa, kesäksi ja talveksi, mutta se oli sitäkin tärkeämpi toimitus.

Ensin pestiin ikkunat, talvella tosin vain sisäpuolelta. Sen jälkeen seurasi verhojen silitys ja ikkunaan asettelu. Talvella ikkunaan laitettiin lisäksi vaalea valoverho, erityisesti sen vuoksi, ettei pimeys näy sisälle. Sälekaihtimet pitivät huolen siitä, ettei kukaan nähnyt pimeällä ulkoa sisälle.

Kun verhot olivat ikkunassa, tarkennettiin verhopidikkeiden välit niin, että verhopoimut asettuivat tasaisin välein kiskolle.  Näitä välejä käytiin lähes päivittäin korjaamassa, jotta verhot pysyivät kauniisti laskeutuneina.

Muistan ajatelleeni tuolloin, että minä en ainakaan tule omassa kodissani tuollaista vaivaa näkemään; verhot saavat olla, mutta voivat roikkua ikkunassa ihan miten päin vain. Eihän se tietysti niin ole mennyt, vaan onhan niitä pitänyt ”sipistellä”.

Lapsuudenkodista jäi siis perinne, että verhojen vaihto on merkityksellinen toimenpide ja olen äitini kanssa samaa mieltä siitä, että ne ovat tärkeitä sisustuselementtejä. Verhojen vaihdolla saa koko huoneen ilmeen muuttumaan hetkessä. Tosin verhojen vaihto vaatii myös lattiamaton vaihdon ja ehkä myös sohvan koristetyynyjen päällisten vaihdon, jotta värit ja kuosit sointuisivat hyvin yhteen.

Nojatuoliostoksille

No niin, nyt siis on ”se” aika vuodesta ja mieli tekisi uusia verhoja. Onneksi kaupat ovat nykyisin lähellä; nojatuoliin istumaan, tabletti käteen ja klikkailemaan verhokauppojen sivuja. Netissä on tarjontaa. Selailin sivuja, oli kauniita ja vähemmän kauniita verhomalleja. Ostaminen netissä onnistuisi varmasti, siitä ei tulisi ongelmaa, ongelma tuli lähinnä siitä, että tarjontaa on todella paljon.

Mietin miten lähtisin etsimään sopivia verhoja? Kävin katsomassa sivuja Googlen kuvahakua apuna käyttäen, mutta tuloksena oli melkoinen määrä verhoja laidasta laitaan. Mitä oikeastaan olin hakemassa? Mielessäni oli pitkät värikkäät verhot olohuoneeseen. Sellaiset, jotka tuovat väriä ja iloa harmaan talven jälkeen. Mistä niitä löytyisi?

Värikästä ja suurikuvioista löytyisi ainakin Vallilasta ja klikkasin sivulle. Huomioni kiinnittyi ”Laululintuset” -kankaaseen, jota oli myös valmisverhona. Kankaan esittelyssä oli teksti: ”Laululintuset-kankaan kuviointi on vahvan värikäs ja iloisen raikas. Kuosissa valloittavat mielikuvitukselliset näyttävät kukat. Kuosi saa katsojan ja sisustajan varmasti hyvälle tuulelle!” En epäile, etteikö näin olisi.

Laululintuset

Lisäksi huomioni kiinnittyi muusikko Lauri Ylösen ja Vallilan yhteistyössä valmistamiin kankaisiin; Kuma, String ja Sulka. Näistä kolmesta kankaasta eniten omaa silmääni miellytty ”Kuma”, joka on saanut vaikutteita japanilaisesta arkkitehtuurista. Tosin keväiseksi ilonpilkuksi kankaasta ei ole, mutta syys/talvikäyttöön voisi olla oiva valinta.

Kuma

Seuraavaksi Hyvän tuulen puotiin, josta silmääni sattui  aivan uudenlainen ”verho”, ikkunakalvo. Strössel Design suunnittelee ja valmistaa kuvioituja lasipintojen suojakalvoja. Aivan uusi tuttavuus minulle. Ikkunat voi helposti suojata ulkopuolisten katseilta ja liialta auringonpaisteelta. Valo pääsee kuitenkin kalvon läpi hyvin sisään. Kalvo tarttuu myös muihin kiiltäviin pintoihin, kuten peiliin.

Ikkunakalvoja voi käyttää myös saunassa, pesuhuoneessa tai lasitetulla parvekkeella. Kalvot kestävät esittelyn mukaan +60 asteen lämmön ja -20 asteen pakkasen ja mikä mukavinta, kalvo voidaan kiinnittää ilman liimaa tai teippiä saippuaveden avulla. Se myös irtoaa helposti jälkiä jättämättä. Kalvon voi käyttää halutessaan uudelleen toisessa paikassa.  Onpa kiva idea.

Kissat ikkunalla”   – teema sopisi erityisesti minun kotiini.

Verhokauppa 24.fi:stä löytyi myös uutuus: : 4-osainen pimentävä paneeliverho. Kuosina Orkidea olisi upea. Orkideat ovat lempikukkiani, joten niitä olisi ilo katsella ikkunassa.

Song Orchids

Samasta kaupasta löytyivät aivan upeat kuvaverhot

Nainen ja perhoset

Vielä klikkasin Jotexiin. Olen ilmeisesti mieltynyt eläinkuoseihin, koska silmääni osui ensimmäisenä ekologiseksi mainostettu ”Wall of Dogs” –kangas. Leikkisä ja hauska kuviointi koirafaneille. Ekologiseksi kankaan tekee 100% GOTS-sertifioitu puuvillaa, mikä esittelyn mukaan tarkoittaa, että kaikki  puuvillan viljelystä poimintaan  itse tuotteen valmistukseen saakka on tarkoin valvottua. Työolot viljelyksillä ja tehtaissa ovat hyvät.

Wall of Dogs

Tässä vaiheessa olin selaillut sivuja parin tunnin verran, Marimekon sivuilla täytyy kuitenkin vielä käydä, ajattelin.  Etusivulta löytyi linkki Suomi 100v -juhlakuvioon, ”Veljekset”,  joka  oli uutuus . Sen on suunnitellut  Maija Louekari. Kangas kuvaa metsäneläimiä sekä villiä eksoottista pohjolaa. Mielenkiintoinen kangas, mutta en kuitenkaan kevätverhoiksi ikkunaan laittaisi, sopisi mielestäni paremmin seinävaatteeksi.

Veljekset

Tässä vaiheessa olin jo uupunut selaamiseen ja harmissani, että en ollut saanut tilattua mitään…  liian paljon tarjontaa, valinnanvaikeus. Palasin turhautuneena verhokaapille ja tarkastelin uudemman kerran omaa verhovarastoani. Nyt joudun tyytymään vanhoihin verhoihin. Ehkäpä ripustan ikkunaan pari vuotta sitten Ikeasta Vapuksi hankkimani verhot.

kevatverho

Silitin ja ripustin verhot ikkunaan… vaaleanpunaista, oranssia ja mustaa.  Tarkastelin lopputulosta… no, mutta nehän näyttivät vallan pirteiltä! Verhot saivat näyttämään olohuoneen huomattavan valoisalta ja aurinkoiselta.  Nyt vain etsimään vaalea matto varastosta sekä tyynyihin oranssit ja keltaiset tyynynpäälliset. Kelpo pääsiäissisustus ja mikä parasta, edullinen!

Lue myös

Kevätverhot 2

Tarvitaanko ikkunassa verhoja?

Ideoita verhojen tilalle

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s