Lomalta töihin

Lomalta töihin, Voimapuu

Kuten loman aloittamista, niin myös lomalta töihin paluuta kannattaa hiukan suunnitella etukäteen. Näin paluu töihin tapahtuu kevyemmin ja pehmeämmin. Lomalta paluu on hyvä ajoittaa keskelle viikkoa, jos se vain on mahdollista. Näin ensimmäinen viikko ei tunnu niin pitkältä, kun työpäiviä on vain 2-3.

Kun lomalla rentoutuminen ja irrottautuminen työstä ovat onnistuneet, on hyvä syy pohtia, miten pitää yllä voimaantunutta olotilaa ja edistää palautumista myös työssä ollessa.

Tutkimusten mukaan luonto ja rentoutuminen auttavat palautumaan. Tämän vahvistaa myös Tampereen yliopiston psykologian alan kuuluva tutkimusprojekti ”Työstä palautuminen: työ- ja ympäristöpsykologisten näkökulmien yhdistäminen ”.

Neljä palautumista edistävää tekijää

Tutkimuksessa löytyi neljä palautumista edistävää tekijää. Lounastauon aikana tehty puistokävely ja rentoutusharjoitus auttavat jaksamaan työpäivän aikana.
Tutkimus osoitti, että 15 minuutin mittaisiin puistokävelyihin ja rentoutusharjoituksiin osallistuminen lounastauon aikana oli yhteydessä parempaan keskittymiskykyyn ja vähäisempään väsymykseen iltapäivällä ennen kotiin lähtöä.

Energiatason onnistunut ylläpito työpäivän aikana edisti työpäivän jälkeen vapaa-ajalla tapahtunutta palautumista. Lyhyiden taukojen pitäminen työn lomassa auttoi keskittymään työtehtäviin paremmin. Uuden työtavoitteen asettaminen ja toisten auttaminen antavat energiaa työssä.

Yksityiselämään liittyvät toiminnot, kuten netissä surffailu, eivät tutkimuksen mukaan osoittautuneet hyviksi keinoiksi palautumista ajatelleen. Myöskään työasioiden tunneperäinen vatvominen ei edistä työstä palautumista.

Luonnossa liikkuminen oli tärkein tekijä, jolla oli yhteys hyvinvointiin. Tutkimustuloksen mukaan luontoon perustuvilla vapaa-ajantoiminnoilla voidaan edistää työntekijöiden  hyvinvointia.

Tutkimusprojektia rahoitti Suomen Akatemia. Se koostui kahdesta osatutkimuksesta: kahden vuoden pitkittäistutkimuksesta 664 työntekijän keskuudessa ja interventiotutkimuksesta, johon osallistui noin 150 työntekijää ja jossa lounastauon aikana käytiin puistokävelyllä tai tehtiin rentoutusharjoitus.

Tutkimusryhmä:

Tutkijatohtori Jessica de Bloom, p. 050 318 6070, jessica.de.bloom@uta.fi
Professori Ulla Kinnunen, p. 040 190 1386, ulla.kinnunen@uta.fi
Professori Kalevi Korpela, p 050 318 6130, kalevi.korpela@uta.fi
Väitöskirjatutkija Marjaana Sianoja, p. 050 318 6144, marjaana.sianoja@uta.fi

Lue myös

Asiantuntijan vinkit lomalta paluuseen

Lomamoodiin

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s