Herkuttele retrovoileivillä

Herkuttele retrovoileivillä, Voimapuu

Oletko kokenut tunteen, kun on vieraita tulossa ja hikikarpalot otsalla mietit – mitä tarjottavaa äkkiä keksisi? Itselläni on useinkin ollut edellä mainittu, melko ikävä tunne. Ne emännät ja isännät, joilla on aina pakastimessa vierasvaraa, kotona leivottua piirakkaa, pullaa ym. herkkuja eivät ehkä tiedä mitään tuosta ”panikoinnista”.

En ole yhtään vanhetessani viisastunut eli että varaisin pakastimeen jotakin muutakin kuin jäätelöä vieraiden varalle. Viime viikonvaihteessa oli jälleen tuttu tilanne edessä. Pitkästä matkasta olevalle vieraalle oli keksittävä jotakin suolaista ja makeaa tarjottavaa. Jäätelö ja marjat näin kesäaikaan ovat hyvä makea vaihtoehto, mutta entäpä suolainen?

Sitten välähti: päällystetyt, koristetut voileivät. Olen tehnyt niitä ennenkin, mutta en ainakaan kymmeneen viimeiseen vuoteen. Voileivät ovat aivan unohtuneet modernien juustotarjottimien, chiapattojen, Tex-mex- ym. tarjottavien myötä.

Koristetut voileivät ovat perinneruokaa äitini keittiöstä. Voileivät olivat muutenkin suosittuja 1960 – 80 –luvulla. Tuolloin ne jaettiin kolmeen ryhmään: eväsvoileipiin, koristettuihin voileipiin ja lämpimiin voileipiin.

Vuodelta 1967 olevassa ”Kotikokin voileipäpöytä” –kirjassa neuvotaan tarjoamaan suurikokoisia koristettuja voileipiä kahvi- ja teepöydässä sekä pieniä voileipiä alkupaloina lounaalla, päivällisellä ja illallisella.

Koristetut voileivät

Koristettuihin voileipiin käytetään tummaa (hapan tai mausteleipää) sekä vaaleaa leipää (hiiva- tai ranskanleipää). Valkoista leipää käytetään erityisesti juusto-, muna-, anjovis-, lohi-, rapu ja salaattivoileipiin. Leipä voi hyvin olla päivän vanhaa, jolloin sitä on helpompi käsitellä.

Herkuttele retrovoileivillä, Voimapuu
Valmiit täysjyväviipaleet soveltuvat hyvin päällysteiden pohjaksi

Iso viipale voidaan muotoilla pyöreäksi, puolikuun, neliön, kolmion tai sydämen muotoiseksi. Tällöin leivästä leikataan kuori pois. Kahvipöytään tarkoitetut voileivät voivat olla esimerkiksi isoja neliönmuotoisia, eikä kuoria tarvitse poistaa.

Leivät voidellaan voilla, joka kannattaa ennakkoon notkistaa, jotta se levittyy helpommin. Voileipien kaikki päällysteet on myös hyvä varata pöydälle valmiiksi, jotta päällystäminen käy nopeasti. Ellei leipiä voida tarjota heti niiden valmistuttua, ne pidetään päällystettyinä viileässä ja koristellaan vasta juuri ennen tarjolle vientiä.

Herkuttele retrovoileivillä, Voimapuu

Tuulahdus nostalgiaa

Vanhasta muistista syntyivät ”vanhan ajan” retrovoileivät. Leipien (9 kpl) valmistamiseen kului aikaa noin 45 minuuttia.  Olen tehnyt niitä lukemattomia kertoja lapsuudenkodissani ja myöhemminkin, joten ilmeisesti taito on joiltakin osin ”automaation” tasolla. Ne näyttivät ja maistuivat niin tutulta – nostalginen tuulahdus menneisyydestä.

Entä voileipien sydänystävällisyys? En voi sanoa niiden olevan erityisen sydänystävällistä ruokaa: ”oikeaa” voita melko paksulti, rasvaista kylmäsavulohta, suolaista anjovista ja suolaista kinkkua. Tosin salaatti ja vihannekset hiukan tasapainottavat ravintosisällöllistä kokonaisuutta.

Herkuttele retrovoileivillä, Voimapuu
Kahvi- ja teepöytään retrohenkiset koristetut voileivät järjestetään sievästi vadille.

Puolustukseksi sanottakoon, että nämä voileivät onkin tarkoitettu vain herkkuhetkiin. Sellaisen uskallan luvata ennakkoluulottomalle kokeilijalle!

Lue myös

Retropäivällinen

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s