Televisiossa puhuttiin uusista lasten ruokailusuosituksista. Nyt oli tärkeää tietoa jaossa – täytyi oikein istuutua television ääreen kuuntelemaan!
Vaikka Valtion ravitsemusneuvottelukunnan alkuvuodesta 2018 julkaisema kirjanen ”Terveyttä ja iloa ruoasta -varhaiskasvatuksen ruokailusuositus” onkin tarkoitettu erityisesti päiväkoteihin varhaiskasvatuksen henkilökunnalle, on siinä julkaisijan mukaan varteenotettavaa tietoa myös koteihin. Samoja ohjeistuksia voi hyödyntää perheissä ja yhtä lailla isovanhempien luona.
Suosituksesta löytyvät ohjeistukset ruokalistasuunnitteluun, erityisruokavalioihin, ruokavalintoihin sekä malliateriakuvat päivän aterioista ja välipaloista. Malliateriakuvat ovat tärkeä viesti myös huoltajille lapsille tarjottavien aterioiden koostumuksesta ja ne kannustavat vuoropuheluun lasten ruokailusta kodin ja varhaiskasvatuksen välillä.
Suomalaiset lapset syövät liian vähän kasviksia. Kirjanen tarjoaa mahdollisuuden edistää kasvisten käyttöä ruokalistasuunnittelulla ja tutustuttamalla lapsia eri aistien avulla kasvisten maailmaan.
Syödään yhdessä – ruokasuositukset lapsiperheille
Myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on julkaissut vuonna 2016 samantapaisen oppaan ”Syödään yhdessä – ruokasuositukset lapsiperheille”. Tämä opas on tarkoitettu erityisesti perheiden käyttöön.
Oppaassa kerrotaan perheen oman ruokakulttuurin syntyvän jo pikkulapsiaikana. Hyvinvointia ja terveyttä tukeva ruokailu ei ole vain ruoanvalinta ja -valmistuskysymys. Ruokailuun vaikuttaa myös se, miten perhe arvostaa sitä osana arkeaan ja omaa hyvinvointiaan. Varhaiset kokemukset vaikuttavat siihen, millaiset tavat, tottumukset, makumieltymykset, arvot, asenteet ja ruokaan liittyvä itsetunto lapselle kehittyvät.
Lapsi näkyväksi ruokailijana
Syödään yhdessä – julkaisussa on havainnollisesti esitetty vinkkejä perheen ruokailuun mm. seuraavasti:
- Ota lapsi mukaan aterian valmisteluun.
- Anna positiivista palautetta hyvistä asioista lapsen syömisessä.
- Kiinnitä huomiota siihen missä syödään – yhdessä pöydän ääressä vai yksin television edessä.
- Ruokailuhetki ei ole palkitsemista eikä rankaisemista varten.
- Tärkeämpää on se, miten itse toimit roolimallina kuin se mitä sanot.
Lapsen ruokavalion kasvisten määrää voi lisätä mm. seuraavien vinkkien avulla:
- Tarjoa lapsille kasviksia heitä kiinnostavassa muodossa ja tunnistettavina paloina.
- Innosta lapsia tutustumaan värikkäisiin kasviksiin väriteemapäivien avulla.
- Anna lapsen itse valita kaupan hedelmä- ja vihannesosastolta mieluisat tuotteet.
- Ota lapsi mukaan salaattien ja raasteiden tekemiseen.
- Suosi erivärisiä kasviksia sekä tuoreina että kypsennettyinä, sillä eri kasvikset sisältävät erilaisia hyödyllisiä yhdisteitä.
- Keitetty peruna on hyvä lisäke.
- Sesongin mukaisista kasviksista ja marjoista saat parhaat makuelämykset, huomioit ympäristöä ja säästät rahaa.
Samankaltaisia vinkkilistoja on esitetty myös kuidun lisäämiseen, sokerin ja suolan vähentämiseen, juomien valintaan ym. liittyen. Molemmat oppaat antavat runsaasti tietoa lasten hyvästä ravitsemuksesta. Malliaterioiden pohjalla on tuttu ruoka-aineympyrä.
Suositukset soveltuvat pääosin koko perheelle. Ruokamäärissä on eroja lasten ja aikuisten osalta – luonnollisesti. Mukana on suositus mm. vegaaniruokavaliosta ja ohjeistusta esimerkiksi urheilevan nuoren ruokavalioon (Syödään yhdessä -kirjanen)
Molemmat oppaat ovat mielestäni erittäin helposti luettavassa ja omaksuttavassa muodossa. Hauska kuvitus havainnollistaa pidempiä tekstiosioita. Toki osa asioista on tuttua, mutta kertaus on opintojen äiti.
Lasten huoltajat saanevat uusinta tietoa neuvoloiden kautta. Mummeille ja ylipäätään isovanhemmille kertaus ei varmaankaan ole pahitteeksi. Ainakin omalla kohdallani on kulunut jo hurjasti vuosia siitä, kun olen viimeksi saanut ohjeistusta lasten ravitsemukseen.
Voimaa terveellisestä ruoasta! Suosittelen oppaita lämpimästi!
Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositus. 2018.
Terveyttä ja iloa ruoasta -varhaiskasvatuksen ruokailusuositus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 2016.
Syödään yhdessä – ruokasuositukset lapsiperheille
Perinteisessä kirja-muodossa oppaat ovat maksullisia. Sähköiset julkaisut ovat ilmaisia.
Lue myös: