30. ikävuoden kriisi – vedenjakajalla

Minulle esitettiin äskettäin perhepiirissä kysymys: mikä se kolmenkympin kriisi oikein on? Jaa, niin – mikähän se olikaan? Ryhdyin oikein miettimään… miten se oli itselläni, oliko minulla sellaista? Siitä on niin kauan… tässä on eletty jo 40. ja 50. ikävuoden kriisitkin.

En osannut vastata kysyjälle muuta kuin, että elämän muutosvaiheisiinhan se kuuluu. Vastaus ei oikein tyydyttänyt kysyjää eikä itseänikään. Siinäpä se oli – blogipostauksen aihe! Nyt se selvitetään!

Käyn läpi perusteellisesti, mitä tarkoitetaan 30 ikävuoden kriisillä. Olipa hyvä kysymys! Itse asiassa taidan kirjoittaa aiheesta sarjan: 30. 40. ja 50. ikävuoden ja ehkä 60. ikävuoden kriisi. 20. 70. tai 80. ikävuoden kriiseistä en ole toistaiseksi kuullut…

Pohdiskelin, että elämänkaaripsykologiasta taitaa olla kysymys, joten kaivoin kirjahyllystäni esiin Tony Dunderfeltin opuksen aiheesta. Tutkimuksiakin aiheesta on tehty melko paljon. Dunderfeltin teksti on mukaansatempaavaa ja helppotajuista – blogitekstin pohjaksi hyvä lähde.

Elämänkaari?

Länsimaisessa kulttuurissa ihmisen elämä nähdään yleensä kaarena; yksilö syntyy, elää ja kuolee. Loppua kohden ihmisen ”tähti” hiipuu. Ikäänkuin ikääntyminen ja vanhuus olisivat elämänvaiheita, joissa ihminen taantuu. Nykyään puhutaan ehkä enemmän elämänjanasta, elämänkulusta, elämänpolusta (sosiologia).

Elämänjana voidaan kuvata mm. vaakatasossa eteneväksi tai vasemmalta oikealle nousevaksi. Itse ajattelen elämää nousevana janana, joka kuvaa myös ikääntymistä ja vanhuutta kehittymisen, kypsymisen ja viisauden vaiheina. Ihmisen elämä on sitä arvokkaampaa, mitä vanhemmaksi hän elää.

Suurista yksilöllisistä eroista huolimatta elämänjanalta tai –kaarelta voidaan löytää yleisiä lainalaisuuksia. Dunderfeltin teoksessa ihmisen kehitys jaetaan karkeasti 4 eri vaiheeseen:

• kehityksen perusvaihe (0-20 v)
• jäsentymisen vaihe (20-40 v)
• yksilöllisten päämäärien vaihe (40-60/65 v)
• kypsyyden ikävaihe (60-65 v ja siitä eteenpäin)

Jako ei tarkoita sitä, että ihminen esimerkiksi juuri 20 v täytettyään kokisi jonkinlaisen siirtymävaiheen, vaan kehitystapahtumilla on hyvin yksilöllinen rytmi. Siirtymävaiheilla tarkoitetaan kehitysvaiheiden välillä olevia suurempia tai pienempiä ajanjaksoja.

Jokaisella vaiheella on omat piirtensä. Mikään ei ole toistaan parempi tai huonompi, vaan kaikilla on oma merkityksensä elämän kokonaisuudessa. Tutkija Daniel Levinsonin mukaan tasainen vaihe kestää noin viidestä seitsemään, korkeintaan kymmenen vuotta ja siirtymä uuteen vaiheeseen noin viisi vuotta.

30. ikävuoden siirtymä

30 ikävuotta kuuluu ihmisen kehityksessä jäsentymisen vaiheeseen. Siitä käytetään termiä 30. vuoden siirtymä. On käytetty myös ilmaisua 28. vuoden portti, missä iässä siirtymäkokemukset suurin piirtein alkavat. Dunderfelt kuvaa 30. vuoden siirtymää toisena murrosikänä.

Varsinainen murrosikä on vanhemmista itsenäistymisen aikaa, jolloin yleensä itsenäistytään ulkoisesti; useimmat muuttavat pois vanhempiensa luota.  30. ikävuoden tienoilla nuori aikuinen voi huomata itsenäisestä asumisestaan huolimatta kantavansa menneisyyttä edelleen mukanaan, sisäisesti.

30. vuoden siirtymävaiheessa alkaa sisäinen itsenäistyminen. Tyypillisiä tässä ikävaiheessa itselle esitettävät kysymykset liittyvät arvomaailmaan ja omaan elämäntapaan:

• mitä olen tekemässä?
• miksi ajattelen näin?
• ovatko nämä ajatukset todella omiani?
• kenen arvojen mukaan elän?
• haluanko toteuttaa työelämässä tämän organisaation arvoja?
• miten oma elämäntapani vaikuttaa ympäristöön?
• mikä on oma tärkeysjärjestykseni rahan, työn, perheen tai vapaa-ajan suhteen?

Nuoruuden ihanteet ja elämänfilosofia voivat kääntyä päälaelleen. Oman tunnemaailman kohtaaminen voi ilmetä ärtyneisyytenä, rauhattomuutena ja epävarmuutena synnyttäen tunnemyrskyjä. Omat persoonallisuudenpiirteet voivat yllättää; miksi loukkaannun näin helposti tai  en kestä pieniäkään pettymyksiä.

Kiinnostuksen kohteet voivat muuttua. Vannoutunut poikamies saattaa kaikkien hämmästykseksi mennä naimisiin. Osa ihmisistä on tässä vaiheessa perustanut perheen, lopettanut opiskelun tai asettautunut työelämään. Toisaalta voi tulla tunne, ettei löydä omaa paikkaansa, mikään ei kiinnosta.

Fyysisen kehityksen osalta alkaa tulla esiin muutoksia; hiusten ohentumista, pieniä ryppyjä kasvoihin, näön heikkenemistä, selkäongelmia…

Juurtuminen – oma paikka elämässä

30 – 40 ikävuoden välistä aikaa kuvataan sanalla juurtuminen. Juurtuminen tapahtuu yhteiskuntaan ja omaan sisäisyyteen. Työelämässä ihminen haluaa näyttää mihin pystyy ja kokeilla lahjojaan ja hankkimiaan taitoja. Toisaalta tässä vaiheessa moni huomaa myös oman henkisen ja fyysisen rajallisuutensa. Suurimmat illuusiot elämästä muuttavat muotoaan.

30 ikävuotta on vedenjakaja ihmisen elämässä. Nuoruuden ihanteita ja uhoa on menetetty, mutta paljon on tullut myös tilalle. Ihminen tuntee ymmärtävänsä maailmaa ja itseään paljon paremmin. Kokemus yksilöllisyydestä voimistuu; ihminen tietää paremmin, mitä haluaa elämältä.

Vaarana voi olla myös yksilöllisyyden kääntyminen itsekeskeisyydeksi. Omien tarpeiden tyydytyksen tarve saa ylivallan ja muuttuu kaikkea muuta tärkeämmäksi.

30 ikävuoden kehitystehtäviin kuuluu oman paikan löytäminen elämässä ja sen tietoinen rakentaminen. Joskus tämä tehtävä voi tuntua suurelta ja aiheuttaa voimattomuuden kokemuksia. Ihminen voi kokea olevansa ulkoisen maailman yhteiskunnan tai perheen ohjailtavana ”elämäni virtaa hukkaan, en saa mistään kiinni, en tiedä, mitä tehdä”.

Miehen ja naisen erilaiset tavoitteet

Tutkimusten mukaan monilla naisilla on vahva itsenäistymisen tarve noin 30-vuotiaana. Noin yhdeksän naista kymmenestä näyttää kokevan selkeän siirtymän elämäntavasta ja -arvoista toisiin, miehistäkin kolme neljästä. Tämä vaihe voi tulla 25 tai 30 ikävuoden paikkeilla tai vasta keski-iän kynnyksellä 35–40-vuotiaana

30 ikävuoden tienoilla mies kiinnittää voimansa ulkoiseen maailmaan. Miehen kiintymys työhön voi tulla erityisen tärkeäksi. Miehelle on tärkeää, että omat ideat ja suunnitelmat tulevat muulle maailmalle nähtäväksi. Perhe on miehelle tärkeä, mutta voi olla vaarana, että se jää toissijaiseksi hänen arvomaailmassaan. Mies pitää perhettä vain taustavoimanaan oman elämänuransa kannalta.

Nainen on usein sidoksissa kotiin lasten vuoksi. Nainen pohtii, miten asiat on hyvä tehdä perheen näkökulmasta. Nainen voi kokea, että elämä on rajoittunut vaipanvaihtoon, ruoan suunnitteluun ym. kodin askareisiin. Nuoruuden haavekuvat ovat haalistuneet. Samalla naisella voi syntyä voimakas kaipuu omaan sisäiseen kehittymiseen, joka voi johtaa identiteettikriisiin; kuka minä olen, voiko elämässä tehdä muutakin?

Miten edetä edellä mainitussa tilanteessa, jotta vältettäisiin erotilanteet? Dunderfelt näkee tärkeänä, että molemmat puolisot tiedostavat tilanteen ja pyrkivät keskustelemaan yhdessä sekä jakamaan toisen ajatukset ja tunteet, näkemään maailman puolison näkökulmasta. Tämä saattaa olla helpommin sanottu kuin tehty.

Kuinka kohdata sisään painettu tuska parisuhteessa  (Hidasta elämää, Kirsi Salo)

Tässä ikävaiheessa miehen ja naisen sisäisen elämän erilaisuus saa aikaan monenlaisia jännitteitä ja tapahtuu usein paljon puhuttu ”erilleen kasvaminen”. Yksi syy tähän ovat juuri sisäisen elämän tapahtumat 30. ikävuoden kehityssiirtymässä.

35. ikävuoden taitekohta

Vielä ennen 40 ikävuottaan ihminen saattaa kohdata 35. vuoden taitekohdan; tyhjyyden ja merkityksettömyyden tilan. Ulkoisesti elämä voi olla hyvin aktiivista. Sisäisesti ihminen voi kuitenkin kokea, etteivät suunnitelmat etene, eivätkä toteudu odotetulla tavalla.

Vaihe saattaa tuntua raskaalta varsinkin sellaisesta ihmisestä, joka ei ole tottunut havainnoimaan ajatuksiaan, tunteitaan eikä reaktioitaan. Monet kysymykset tulevat ajankohtaisiksi. Ihminen joutuu kohtamaan ja selvittämään ne:

1. On tunnistettava (opittava havainnoimaan tilanteita ja omia rektioita)
2. On tunnustettava (otettava vastuu omista teoista ja reaktioista)
3. On toimittava, jotta elämä muuttuisi
   

Kriisi vahvistaa?

Ikävaiheisiin liittyvistä siirtymäkohdista puhutaan yleisesti kriiseinä. Tarkemmin luokiteltuna ne ovat kehityskriisejä. Olen kirjoittanut muutokseen liittyvässä blogipostauksessani  10.4.2017 kriisin käsitteestä seuraavasti: ” Kriisi -käsitettä käytetään yleensä silloin, kun ihminen on joutunut elämäntilanteeseen, jonka hallitsemiseen ja käsittelemiseen hänen aikaisemmat kokemuksensa ja keinonsa eivät riitä”.

Edellä mainitun määritelmän mukaan voitaisiin siis puhua ikäkriisistä. Ihmisen eteen tulee jotakin sellaista, mitä hän ei ole aiemmin kohdannut. Toisaalta ihmisillä on hyvin erilainen kyky käsitellä eteen tulevia ennen kokemattomia haasteita. Elämänhallintakyky pohjautuu paljolti lapsuudessa ja nuoruudessa koettuihin positiivisiin tai negatiiviisiin kokemuksiin.

Kirjoitukseni alussa pohdin, että onko minulla itselläni ollut 30. ikävuoden kriisiä. Tarkemmin kun muistelen omaan silloista tilannettani, tunnistan hyvin itseni Dunderfeltin kuvauksesta. Olin tuolloin 30 –vuotiaana kahden alle kouluikäisen lapsen äiti ja melko lailla sidoksissa kotiin.

Dunderfelt kuvaa erityisesti miehen voimakasta suuntautumista työelämään tuossa elämänvaiheessa, mutta muistan hyvin myös omat samansuuntaiset pyrkimykseni, jotka johtivat yrityksen perustamiseen  32-vuotiaana. Siinä todentui vastaus kysymyksiin: kuka minä olen ja voiko elämässä tehdä muutakin?

Jälkeenpäin olen pohtinut, mikä sai minut lähtemään yrittäjäksi juuri tuossa elämäntilanteessa, pienten lasten äitinä. Eikö tuollainen melko suuri panostus omaan työuraan olisi voinut odottaa? Siitä aiheutui monenlaisia haasteita perheellemme. Nyt kokemuksesta viisastuneena tekisin ehkä toisin, mutta silloin 3-kymppisenä oli sisäinen pakko toimia. Oli vahva tunne, että aika oli juuri oikea.

Muutaman vuoden kuluttua jouduin luopumaan yrityksestäni perhesyistä, mutta ei elämä siihen kaatunut. Pikemminkin tuli tunne, että kun tuostakin tilanteesta selvisin, niin enköhän selviä monista muistakin. Se oli raskas mutta vahvistava kokemus. Nähtäväksi jää, mikä on ollut tuon kokemuksen merkitys elämäni kokonaisuudessa.

Kaikilla kehitysvaiheilla on oma tehtävänsä, ja ne vievät elämää eteenpäin. Kehityskriiseille on tyypillistä se, että ne useimmiten pystytään ennakoimaan ja niihin voidaan ehkä varautua. Kirjoitan varautumisen yhteydessä ehkä.  En tiedä, miten olisin omaan 3-kympin kriisini varautunut tai valmistautunut. En olisi mitenkään voinut hypätä sen yli, se oli vain kohdattava.

Ikäkriisejä ei tule jokaiselle eikä jokaisessa elämänvaiheissa. Joidenkin ihmisten elämä taas vaikuttaa kulkevan kriisistä toiseen. Osalla ihmisistä saattaa olla suurempi herkkyys kokea kriisejä sekä tunnistaa ne.  Myös tunne-elämän epätasapainoisuus voi aiheuttaa negatiivisia tunnekokemuksia. Joskus ikäkriisi voi olla vakava kriisi, joka järkyttää mielenrauhaa. Silloin ahdistukseen on usein myös muita syitä.

Ikäkriisi voi olla myös hyvä kokemus. Se mahdollistaa asioiden uudelleenarvioimisen ja voi tuoda mukanaan muutoksia, jotka lisäävät hyvinvointia sekä voimavaroja tulevaisuuteen. Onnellisuus voi kasvaa iän myötä!

Lähde:
Dunderfelt Tony. 1993, 2011. Elämänkaaripsykologia.

Lisätietoa:
Kolmenkympin kriisi on monelle totta – ”Elämästä on tullut ahdas koppi, jonka ainoa ikkuna sijaitsee katossa”

Lue myös:
Tienhaarassa –Oletko muutoksessa tai sitä etsimässä?

---

Vinkkejä voimaantumiseen:

 

---