Jo viidentoista minuutin metsässä liikkumisen jälkeen voit havaita luonnon hyviä vaikutuksia; stressihormonin määrä laskee ja mielihyvähormonien määrä nousee. Elimistö ja mieli rauhoittuvat.
Metsäpolkua voi sanoa myös luonnon kuntosaliksi. Vaihtelevassa maastossa tasapaino ja koordinaatio kehittyvät. Nilkat, polvet, lantio ja syvät vatsa- ja selkälihakset osallistuvat tasapainon säilyttämiseen. Myös jalkaterien monet lihakset saavat harjoitusta.
Metsämaastossa reitin ja vauhdin voi valita oman kunnon mukaan. Terveellisen liikunnan lähtökohtana onkin, että liikkuminen on sopivaa omalle kunto- ja terveystasolle.
Metsässä aistit avautuvat
Metsässä on kiinnekohtia kaikille aisteille. Voit pysähtyä aistimaan metsän tuoksua, katselemaan puiden runkoja, kuuntelemaan lintujen laulua ja puiden huminaa tai tunnustelemaan puun runkoa, sammalta jne. Metsä antaa aivoille lempeää aivojumppaa. Uudenlaiset virikkeet palauttavat aivoja arjen kuormituksista ja työtehtävistä.
Luonnon värit ovat nautittavia; keltaista, ruskeaa, sinistä, vihreää, mustaa, valkoista, harmaata, punaista… mm. vihreän eri sävyjä löytyy kymmenittäin ellei sadoittain. Valo eri vuoden- ja vuorokauden aikoina muuttaa upeasti metsän värejä.
Rentouta mielesi pariksi minuutiksi ja kurkista metsään…
(Musiikki: Piano Moment)
Motivoi itsesi liikkeelle
Lähtemisen vaikeus on varmasti monelle peruskuntoilijalle tuttu asia – ainakin itselleni on. Selityksiä löytyy: ulkona on kylmää ja sateista, siellä tuulee, entä jos vilustuu… Työpäivän jälkeen maan vetovoima vetää ja sohvalla löhöily saattaa houkuttaa ulkoilua enemmän. Miten saisi ajatukset suunnattua liikkumiseen ja ulos lähtemiseen?
Mielikuvilla on mahtava voima. Tunnistatko ne mielikuvat ja uskomukset, jotka voivat lamauttaa liikkumisinnon? Mikä olikaan liikkumistavoitteesi- ja suunnitelmasi? Miksi sohvalle jääminen olisi viisaampaa?
Kokeile oheista Sirpa Arposen Metsämieli -oppaan motivaatioharjoitusta:
Motivaatiovaaka (5 – 10 min)
- Kokeile harjoitusta, kun haluaisit jäädä kotiin, vaikka olet päättänyt liikkua ja kuntoilla säännöllisesti.
- Kaipaatko hetken mielihyvää? Tunnista toive esimerkiksi sohvalla löhöämisestä.
- Millaista on sisäinen puheesi itsellesi? Miten selität tilannetta mielessäsi?
- Mikä on ulos lähtemisen merkitys? Miksi päätit liikkua säännöllisesti? Mihin tärkeisiin asioihin elämässäsi oma kuntosi liittyy? Mitkä ovat tavoitteesi?
- Millaisen tavoitteet olet asettanut omalle kunnollesi. Kuvittele, että olet saavuttanut tavoitteen, olet hyvässä kunnossa ja teet jotakin mukavaa, Mistä voit iloita?
- Tee valinta: jäätkö sohvalle vai lähdetkö liikkumaan? Mikä on viisasta? Millainen olo eri valinnoista seuraa?
Pieni tihkusade ei estä ulkoilua, jos on pukeutunut sään mukaisesti. Kostea sää saa metsän tuoksumaan hyvälle ja hengittämisen tuntumaan helpolta. Raikas ilma vilkastuttaa verenkiertoa ja tuottaa hyvää mieltä.
Nautitaan luonnosta ja virkistävästä ulkoilmasta. Lähdetään ulos ja metsään! 😊
Lähde:
Arvonen Sirpa: Metsämieli, mielen ja kehon taskukirja. 2017
Lue myös:
Metsämieli-kirjan esittely Voimapuussa:
Katso lisää luontokuvia: Syksyisellä metsäretkellä