Kävin GoExpo -messuilla pe 17.3.17 pääasiallisena tarkoituksenani käydä Kuva ja kamera –näyttelyssä. Olin jo ennakkoon suunnitellut tutustuvani erityisesti valokuvaaja Tiina Puputin valokuvanäyttelyyn ”Hetken kuvia”. Lisäksi halusin kuunnella hänen live-esityksenä aiheesta. Huomioni kiinnittyi Puputtiin maineikkaan Henri Cartier-Bressonin (1908-2004) nimen yhteydessä.
Tiina Puputti kertoi ihailleensa vuosia Henri Cartier-Bressonin valokuvia ja saanut innoituksensa näyttelyyn nyt jo edesmenneen kuvaajan tavasta katsoa maailmaa; havainnoimalla ja kuvaamalla ympäröivää maailmaa, sen ihmisiä ja ilmiöitä, etsimällä kauneutta ympäristöstä, tutkimalla valoa ja varjoa voi kuvata kauniita ja valokuvauksellisia kuvia.
Puputti näkee hetkellisyyden erityisen merkittävänä näkökulmana Cartier-Bressonin valokuvissa ja on pyrkinyt toteuttamaan samaa omissa valokuvissaan. Cartier-Bresson on erityisen tunnettu ratkaisevan hetken käsitteestä; valokuvaus merkitsi oikeaa ajoitusta, intuitiota ja tarkkaavaisuutta.
Kadulla kuvaaminen Cartier-Bressonin “jalanjäljissä” on kulkenut Tiina Puputin mukana vuosia ja Hetken kuvia -valokuvanäyttely on kunnianosoitus mestarille.
Innostusta ja inspiraatiota
Olin lähtenyt messuille hakemaan innostusta ja inspiraatiota, joka on ollut jo pidemmän aikaa kadoksissa valokuvaamisestani. Harrastukseni on lopahtanut muutaman intensiivisen vuoden jälkeen, vaikka se on ollut itselleni tärkeää vuosikymmenien ajan. Olen ollut perheessämme se henkilö, joka on huolehtinut, että tärkeät hetket niin arjessa kuin juhlassakin on kuvattu ja kuvat koottu albumeiksi.
Erityisen kimmokkeen kuvaamisen sain käytyäni Miina Savolaisen Voimauttavan valokuvan perusteet –kurssin vuonna 2012, jolloin hankin ensimmäisen digijärjestelmäkamerani. Osallistuin myös valokuvaaja Irma Varrion kahdelle valokuvailmaisun kurssille vuosina 2013-2014.
Kuvasin melko intensiivisesti noin 4 vuoden ajan, kunnes v 2016 kadotin lähes täysin ”punaisen langan”. Jonkin verran harjoittelin makrokuvausta, mutta kunnon ote kuvaamisesta puuttui. Näissä tunnelmissa lähdin messuille.
Tiina Puputin esittämästä hetkellisyyden ideasta inspiroiduin. Tässä voisi olla jälleen punainen lanka valokuvausharrastukseen; ei vain kuvata kohdetta, vaan saada taltioitua kuvaan jokin ainutlaatuinen hetki tai tapahtuma; ratkaiseva hetki.
Tarinallisuus on myös tämän päivän slogan. Kuvan tulisi kertoa tarinaa. Ehkäpä näistä kahdesta elementistä; hetkellisyydestä ja tarinallisuudesta voisin lähteä rakentamaan uusia kuvausprojekteja… voisinko vielä yhdistää ehkä henkilökuvaustakin voimauttavan valokuvan hengessä?
Lisätietoa:
Katso myös:
Mobiilisti – Kuva&Kamera 2018 (Fotodays – voimaa valokuvasta -blogi)
.