Oletko sinä onnellinen, olenko minä onnellinen? Tästä aiheesta en ole kirjoittanut blogiin aikaisemmin, enkä ole juuri sivunnutkaan aihetta missään muussa artikkelissa. Mietinkin, miksi juuri nyt tykästyin tähän aiheeseen? Ehkäpä viime vuosien maailmanlaajuiset pandemiat, sodat lähellä ja kaukana yms. herättivät pohtimaan aihetta. Kun katsoo uutisia ja ajankohtaisohjelmia voi havaita, että huolimatta vaikeista elämäntilanteista ja monista ikävistä vastoinkäymisistä, jotkut ihmiset tuntuvat silti olevan tyytyväisiä elämäänsä ja kokevat jopa onnellisuutta…
Mitä onnellisuus on?
Monet suuret ajattelijat uskovat onnellisuuden olevan ainoa asia, mitä ihmisen kannattaa tavoitella. Onnellisuudesta on tullut länsimaisessa kulttuurissa yksi keskeinen onnistumisen mitta. Selasin kirjaa positiivisesta psykologiasta ja pysähdyin tutkiskelemaan Frank Martelan artikkelia aiheesta. Artikkeli olikin mielenkiintoinen katsaus erilaisiin onnellisuuden teorioihin…
Onnellisuus ei ole universaali käsite
Mitä onni ja onnellisuus ovat? Siitä lienee jokaisella hiukan oma käsityksenä, joka riippuu paljon siitä, mihin omaa onnellisuuttaan vertaa. Onni käsitteenä on epäselvä – on jopa ehdotettu, että koko onnellisuus -käsitteestä pitäisi luopua. Onnellisuutta voisi ehkä kuvata ihmisen sisältä nousevana tyytyväisyyden, ilon ja hyvinvoinnin tilana. Vaikka onnellisuus voi olla ohikiitävää ja vaikea määritellä, se on kuitenkin jotain, johon meistä useimmat pyrkivät elämässään.
Onnellisuuden käsitettä on tutkittu laajasti mm. positiivisen psykologian alalla ja se on yhdistetty elämän eri osa-alueisiin, kuten ihmissuhteisiin, työhön ja terveyteen. Monet tutkimukset viittaavat siihen, että keskittyminen iloa tuoviin toimintoihin, kuten ajan viettämiseen läheisten kanssa tai mielekkääseen työhön, voi auttaa saavuttamaan hyvinvoinnin ja tyytyväisyyden tunteen. Lisäksi kiitollisuuden, itsetunnon ja myötätunnon kehittäminen voi myös auttaa meitä löytämään suurempaa täyttymystä elämässä.
Onnellisuus ei kuitenkaan ole universaali käsite, vaan edellä mainitut asiat edustavat pääasiassa nykyaikaista länsimaista tapaa ymmärtää onnellisuus. Esimerkiksi perinteisessä kiinalaisessa ajattelussa henkilökohtaista onnellisuutta ei ole nostettu samalla tavoin jalustalle, vaan monia muita seikkoja on pidetty tärkeämpänä. Vanhemmat ihmiset jopa ylpeilevät sillä, että ovat onnettomia. Tällä he pyrkivät osoittamaan yhteisölle tehneensä jalon uhrauksen jälkipolvien ja yhteiskunnan eteen.
Näkökulmia onnellisuuteen
Onnellisuutta on tutkittu paljon ja käsitteen avaamiseksi on kehitetty useita teorioita. Eräs näkökulma onnellisuuteen on, että se koostuu positiivisten tunteiden läsnäolosta ja negatiivisten tunteiden poissaolosta. Positiivisia tunteita ovat esimerkiksi iloisuus ja innostus, kun taas negatiivisia tunteita ovat esimerkiksi suru, viha ja pelko. Myönteisiin ja kielteisiin tunteisiin keskittyminen on ehkä tutuin tapa lähestyä onnellisuuden luonnetta. Mitä enemmän ihminen kokee myönteisiä tunteita, sitä onnellisempi hän on.
Tyytyväisyys elämään kokonaisuutena on eräs mittari, jota käytetään onnellisuuden ja henkisen hyvinvoinnin mittarina. Tässä lähestymistavassa ajatellaan, että onnellisuus on ihmisen tietoinen kokonaisarvio omasta elämästään. Tyytyväisyys on kiinni ihmisen odotusten ja todellisuuden välisestä tilasta. Mitä paremmin omat odotukset ja toiveet toteutuvat, sitä tyytyväisempi ihminen on elämäänsä. Mikäli odotukset eivät toteudu, tyytymättömyys kasvaa. Tyytyväisyys on riippuvainen myös siitä, mihin tai kenen elämään omaa elämää vertaa.
Psykologisessa tutkimuksessa onnellisuuden mittarina käytetään subjektiivista hyvinvointia, jota arvioidaan itsearviointikyselyillä. Subjektiivinen hyvinvointi koostuu positiivisista ja negatiivisista tunteista sekä elämäntyytyväisyydestä. Tämä lähestymistapa on ikään kuin kompromissi – se yhdistää kaksi edellistä lähestymistapaa, mukana on sekä tunne (affektiivinen) että järki (kognitiivinen). Tällä mittarilla on tehty lukuisia onnellisuustutkimuksia ja siksi tieto ihmisten onnellisuuteen vaikuttavista tekijöistä perustuu pitkälti itsearvioituun subjektiiviseen hyvinvointiin.
Aristoteles ja hyvä elämä
Jos onnellisuusmääritelmien juuria lähdetään etsimään, ne löytyvät jo Aristoteleen ajoilta. Aristoteles esitti ajatuksen hyvästä elämästä (eudaimonia), jossa ihmisen oman potentiaalin täyttäminen ja hyveiden mukaan eläminen olivat keskeisiä tavoitteita. Tämän perusteella on esitetty (mm. Alan Waterman, 1993), että onnellisuus on sitä, kun ihminen uppoutuu koko olemuksellaan johonkin tekemiseen ja kokee, että juuri tätä tekemistä varten hän on olemassa.
Carol Ryffin (1989) mukaan psykologinen hyvinvointi ja toimintakyky koostuu itsensä hyväksymisestä, hyvistä ihmissuhteista, autonomiasta, kyvykkyydestä, elämän tarkoituksellisuudesta ja henkilökohtaisesta kasvusta. Martin Seligman (2002) mukaan onnellisuutta voi olla kolmea laatua: tunnepohjaista nautintojen ja tuskien välistä tasapainoa, tekemiseen uppoutumista (itsensä toteuttamista) ja merkityksellisyyden kokemista, joka syntyy erityisesti jonkin itseä isomman palvelemisesta. Myöhemmin Seligman lisäsi omaan teoriaansa vielä kaksi osaa, aikaansaamisen ja hyvät ihmissuhteet.
Itseohjautuvuusteoria (Deci & Ryan 2000) painottaa sisäistä motivaatiota onnellisuuden lähteenä. Johtoajatuksena on, että ihminen on perusluonteeltaan aktiivinen. Hän etsiytyy itseohjautuvasti ja aktiivisesti kohti itseään kiinnostavia asioita, vaikka ympäristötekijät voivat aktiivisuutta lannistaakin. Ihminen motivoituu myös ulkoisista tekijöistä lähtien, kuten selviytymisestä, rahasta, maineesta ym, mutta vain palkinnon vuoksi, ei itse tekemisen vuoksi. Ulkoisten päämäärien tavoittelu ei tämän teorian mukaan lisää hyvinvointia.
Sisäinen motivaatio taas kumpuaa ihmisen sisältä. Tekeminen itsessään innostaa riippumatta palkkioista tai rangaistuksista. Ihminen tekee tehtävää mielellään ja omasta halustaan. Sisäisesti motivoituneet tavoitteet ovat tutkimusten mukaan yhteydessä parempaan hyvinvointiin.
Sisäisen motivaation syntyyn vaikuttaa itseohjautuvuusteorian mukaan kolme psykologista perustarvetta:
- vapaaehtoisuus eli autonomia, joka tarkoittaa ihmisen kokemusta siitä, että voi vapaasti toteuttaa itseään ja tehdä itseään kiinnostavia asioita
- kyvykkyys eli kompetenssi, joka tarkoittaa ihmisen kokemusta siitä, että hän pystyy suorittamaan hänelle annetut tehtävät menestyksekkäästi ja että hän on aikaansaava.
- yhteenkuuluvuus syntyy siitä, kun ihminen kokee, että hänestä välitetään ja hän välittää toisista ihmisistä. Hyvän tekeminen voi olla yhteydessä myös yhteenkuuluvuuden perustarpeeseen tai esiintyä erillisenä omana perustarpeenaan.
Tutkimusten mukaan em. kolme tekijää ovat yhteydessä niin päivittäisiin myönteisten tunteiden kokemuksiin kuin pitkäaikaisiinkin subjektiivisen hyvinvoinnin tunteisiin eri elämänalueilla.
Teorioiden hyvä puoli on se, että ne laajentavat ymmärrystä onnellisuudesta. Ne auttavat ymmärtämään, että onnellisuus ei ehkä ole pelkästään positiivisten tunteiden etsimistä, vaan hyvältä tuntuva elämä on muutakin. Onnellisuusmittareilla on myös omat heikkoutensa, eivätkä ne anna tyhjentäviä vastauksia. Mittarit kuitenkin kertovat niistä asioista, joita onnellisuuteen tavallisesti liitetään.
Miten onnellisuudentunnetta voisi edistää?
Edellisen teoreettisen katsauksen jatkoksi on hyvä palata pohtimaan, miten omaa onnellisuudentunnetta voisi kenties lisätä, edes hiukan. Ohessa muutamia ideoita ja pieniä harjoituksia.
Kiitollisuuden kasvattaminen
Kiitollisuuden hyödyistä on kirjoitettu monia artikkeleita ja se nousee yhä useammissa tutkimuksissa yhdeksi parhaimmista hyvinvoinnin nostattajista. Kiitollisuus on negatiivisten tunteiden vastalääke. Tutkimusten mukaan kiitollisuutta tuntevat ihmiset ovat toiveikkaampia, onnellisempia, energisempiä ja tuntevat usein positiivisia tunteita.
Kiitollisuuden ilmaiseminen vahvistaa mm. itsetuntoa ja auttaa ihmisiä rakentamaan sosiaalisia suhteita ja vahvistamaan jo olemassa olevia suhteita. Kiitollisuuden ilmaiseminen estää itsen vertailua toisiin. Kiitollisuus pienentää vihan ja katkeruuden tunteita jne. Kiitollisuus on oikeastaan elämänasenne. Kiitollisuus on huomion keskittämistä niihin asioihin, jotka ovat elämässä hyvin.
Harjoitus: Pidä kiitollisuuspäiväkirjaa esimerkiksi viikon/kuukauden ajan. Hanki pieni vihko ja kirjoita päivittäin tai viikottain ylös 2-3 sellaista asiaa, joista olet kiitollinen. Aluksi kiitollisuuden aiheita saattaa joutua etsimään, mutta vähitellen pieniä ilonaiheita alkaa löytyä yhä helpommin, lähes itsestään…
Tietoinen pyrkimys yhteydenpitoon muiden kanssa
Hyvät ihmissuhteet ja kohtaamiset ovat mielen hyvinvoinnin lähde. Myönteiset tunteet viriävät ystävällisissä, hyvissä kohtaamisissa. Pienet hyvät teot luovat hyvää mieltä niin tekijälle kuin vastaanottajallekin. Ihmissuhteet antavat merkityksellisyyden kokemusta ja toisilta saatu tuki ja apu on tärkeää.
Harjoitus: Pohdi, kehen ystävääsi tai tuttavaasi voisit ottaa pitkästä aikaa yhteyttä. Rohkaise mielesi ja soita, kirjoita kortti tai moikkaa vaikkapa Facebookissa.
Mielen hyvinvoinnin vahvistaminen
Mielen hyvinvointia voi vahvistaa kuten fyysistä kuntoa. Jokainen päivä tuo monia mahdollisuuksia tehdä hyvän mielen tekoja itselle ja antaa niitä lahjaksi myös toisille. Aikaansaamisen tunne on mielen hyvinvoinnin kannalta keskeinen. Mahdollisuus tehdä asioita ja saattaa ne valmiiksi sekä toimia toisten avuksi ja hyödyksi vahvistaa mielen hyvinvointia.
Harjoitus: Pohdi, millaisista asioista pidät? Millaisesta tekemisestä pidät? Muistele, onko jokin tekeminen, jota esimerkiksi nuorena harrastit, jäänyt unholaan? Oletko harrastanut kenties laulamista, soittamista, savitöitä, maalaamista… Voisiko vanhan harrastuksen herättää henkiin uudelleen?
Itsemyötätunnon lisääminen
Osaamme usein olla hyvin myötätuntoisia ja hyväksyviä kuunnellessamme ystäviemme tai läheistemme huolia. Pyrimme rohkaisemaan ja kannustamaan heitä epäonnistumisen hetkellä. Itsemyötätunto taas on yllättävän vaikeaa. Itsemyötätunnon puute näkyy negatiivisena sisäisenä puheena ja voimakkaana kriittisyytenä itseä kohtaan. Sen sijaan, että itseään moittisi ankarasti, olisi hyvä suhtautua myötätuntoisesti tapahtuneeseen ja omiin tunteisiinsa.
Varhaislapsuuden kokemukset vaikuttavat vahvasti itsemyötätunnon kehitykseen. Heikko itsemyötätunto kehittyy, jos lapsena ei ole saanut tunteilleen tilaa tai elämästä on puuttunut turvallinen aikuinen, joka auttaisi ymmärtämään ympärillä tapahtuvia asioita. Hyvälle itsemyötätunnolle luo pohjaa turvallinen ilmapiiri, jossa myös negatiiviset tunteet ovat hyväksyttyjä ja sallittuja.
Itsemyötätunnon harjoittaminen on tärkeää. Itseä arvostava, lempeä ja kunnioittava kohtelu parantavat omaa toimintakykyä ja lisäävät hyvinvointia.
Harjoitus: Pysähdy negatiivisen tunteen äärelle: mitä ajattelen? Mitä tunteita tunnen? Pohdi, pitääkö negatiivinen ajatuksesi täysin paikkaansa. Vai onko se tilanteen värittämä tulkinta? Puhuisitko samankaltaisessa tilanteessa olevalle läheisellesi samalla tavalla kuin puhut itsellesi?
Osoita itsellesi samanlaista ymmärrystä, kuin mitä osoittaisit läheiselle ystävällesi. Miten kannustaisit itseäsi?
Lue myös:
Teema – muutoshaasteita (Voimapuu)
Lähteitä:
Martela Frank. 2014. Onnellisuuksien psykologia. Artikkeli teoksessa: Uusitalo-Malmivaara Lotta (toim.). Positiivisen psykologian voima.
ikäopisto.fi
positiivinen kasvatus.fi
VOIMAPUU 