Kirjasto – avoin olohuone

Lapsuudessani ja nuoruudessani oli aika, jolloin melkein asuin kirjastossa. Joka viikko, joskus jopa kaksikin kertaa viikossa, kannoin kotiin pinon kirjoja, luin ne viikon aikana, palautin ja lainasin jälleen uudet kirjat.

Kirjastossa oli mukava tunnelma, siellä saattoi viettää aikaa tuntikaupalla ihan vain kirjoja katsellen ja rauhallisesta ilmapiiristä nauttien. Opiskeluaikoina kaunokirjallisuus vaihtui ammattikirjallisuuteen ja käynnit yleiskirjastossa harvenivat. Myöhemmin aikuisiälläkin ammattiin liittyvät kirjat ovat hallinneet kirjahyllyäni.

Omien lasten kasvun myötä kirjastossa käynnit tulivat uudelleen ajankohtaisiksi. Kirjastoautossa käynti oli viikon kohokohta. Itselleni saatoin satunnaisesti lainata joitakin harrastekirjoja, mutta kaunokirjallisuus jäi hyllyyn. Ei ollut aikaa syventyä lukemiseen – mukamas.

Nyt olen alkanut kaivata jälleen lukuharrastustani. Kesäisen sadepäivän kunniaksi puolisoni ehdotti yhteistä käyntiä kaupunginkirjastossa. Innostuin heti ehdotuksesta – vierailu kirjastossa voisi olla virkistävää.

Kirjasto -avoin olohuone

Nykyisin kirjasto ei ole enää pelkkä kirjasto, vaan eräänlainen kaupunkilaisten avoin ”olohuone”, sosiaalinen kohtaamispaikka. Siellä voi viettää aikaa yksin omassa rauhassaan tai halutessaan myös kohdata muita samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä.

Kirjastoissa järjestetään erilaisia tapahtumia, mm. taidenäyttelyitä, seminaareja, runo- ja kirjallisuusryhmiä, kirjaesittelyä, pienimuotoisia konsertteja ym. Kirjasto on muuttunut kulttuuriseksi kohtaamispaikaksi.

Useimmiten kirjastot ovat jo rakennuksinakin arkkitehtoorisia nähtävyyksiä ja sisätiloiltaan esteettisen kauniita, mikä on omiaan lisäämään viihtyvyyttä. Kirjastosta löytyy yleensä myös kahvila, jossa voi käydä viettämässä herkkuhetken. Kirjastokäynti voi olla kaikin puolin voimauttava elämys.

kylakirjat — Kirjastoaulan näyttely: *Oman kylän kirjat* esitteli karjalaisista kylistä kertovaa kirjallisuutta.

Valokuvauksesta sukututkimukseen

Parituntisella vierailullani kirjastossa aika vierähti nopeasti pääaulan esitehyllyjä, kirja / valokuvanäyttelyä ja kirjanvaihtopistettä tutkien sekä lukusalissa lehtiä selaillen.

Kirjanvaihtopisteestä löysin kiinnostavan ihmissuhdekirjan ja Kamera -lehdestä bongasin uusia valokuvausideoita, kuten jäkälät sekä autiot talot. Tämän jälkeen siirryin tutkimaan hyllyriviä Sukututkimus.

Sukututkimus on kiinnostanut minua muutaman vuoden ajan. Olenkin tehnyt alustavia ”tutkimuksia” netissä mm. My Heritage -sukututkimusohjelman avulla. Kovin pitkälle en ole vielä päässyt johtuen mahdollisesti siitä, että en ole paneutunut asiaan riittävän perusteellisesti.

Internetissä on paljon tietoa, mutta kuten tiedetään; tieto on pirstaleista ja kokonaiskuvan saaminen jostakin aihealueesta voi olla melko haastavaa. Myös tiedon lähdettä ja luotettavuutta joutuu jatkuvasti tarkistamaan. Siksi on hyvä, että kirjoja vielä kirjoitetaan ja painetaan.

Tutkittuani sukututkimushyllystöä löysin useita aiheeseen liittyviä perusteoksia, kuten mm. kirjan ”Sukujuuria etsimässä” vuodelta 2014. Lainasin sen ja luulenpa, että saan kirjan avulla huomattavasti laajemman kokonaiskuvan sukututkimuksesta, kuin pelkästään selaamalla internetin sivuja.

E-kirja vs. ”oikea kirja”

Olen lukenut muutamia digitaalisia tieto- ja ammattikirjoja, mutta toistaiseksi en vielä ole hurahtanut ”E-kirjoihin”. Minulle, kuten monelle muullekin kirjan ulkoasu, paperin tuoksu ja sivujen selailu on osa lukukokemusta. Esimerkiksi laadukkaita ja isokokoisia kuvia sisältäviä luontokirjoja on huomattavasti viihdyttävämpää katsella fyysisenä kirjana kuin sähköisellä näytöllä.

Sähköisiä lukulaitteita kehitetään ja todennäköistä on, että E- kirjan lukukokemus vähitellen lähenee ”oikeaa” kirjaa. Toistaiseksi olen itse kokenut sähköisen kirjan lukemisen rasittavana niin silmille kuin niskallekin. No, minulla ei olekaan varsinaista lukulaitetta.

Sinänsä en vastusta sähköisiä kirjoja. Niissä on monia hyvä puolia. Kirjan painokustannuksien vähentyessä hintakin halpenee. Matkapuhelimen tai matkalle mukaan otettavan tabletin kautta tarjolla on satoja kirjoja. Edessä on vain valinta, mitä ryhtyä lukemaan tai kuuntelemaan.

Katoaako kirjasto?

Kotona, innostuneena lainaamiani kirjoja selaillessani jäin pohtimaan, miten perinteisen kirjaston käy tulevaisuudessa, kun sähköiset kirjat ja lehdet valtaavat alaa?

”Yleisten kirjastojen suunta 2016-2020” -julkaisun mukaan kirjastot tarjoavat pääsyn kulttuuriin ja tietoon sekä tukevat kansalaistaitoja. Kirjastot puolustavat sananvapautta ja sivistystä. Kirjastot ovat olennainen osa suomalaista osaamista, kieltä, kirjallisuutta, tasavertaisuutta ja lukutaitoa.

Akavan Erityisalojen toimeksiannosta Kantar TNS on selvittänyt suomalaisten suhtautumista kirjastoihin kesäkuussa 2017. Tutkimuksen mukaan enemmistö kansasta vaatii kirjastojen rahoituksen turvaamista ”syrjäseutujen asukkailla tulee olla mahdollisuus kirjastopalveluihin”. Täysin tai jokseenkin samaa mieltä on 91 prosenttia suomalaisista.

Kirjakauppaliitto ry:n tutkimuksen mukaan lukeminen on suomalaisnaisten yleisin harrastus. Seitsemän naista kymmenestä harrastaa lukemista. Harrastuksen tärkeimpänä syynä on ajanviete ja rentoutuminen. Yli puolet naisista lukee myös oppiakseen ja kehittääkseen itseään.

Kirjastolla on siis vankka perinne suomalaisessa yhteiskunnassa. Vaikka digitaalisuus luo monenlaisia haasteita tälle perinteelle, uskon, että hiukan toimintamuotojaan ja –mallejaan muuntaen kirjasto säilyttää asemansa myös digitaalisessa tulevaisuudessa.