Teatterissa tulee käytyä aivan liian harvoin. Tänä keväänä olen kuitenkin poikkeuksellisesti käynyt katsomassa kaksi näytelmää: ”Anna Karenina” ja ”Täällä pohjantähden alla”. Jälkimmäisen tematiikka – 1900 -luvun alkupuolen Suomen sisällissodan surulliset tapahtumat – ei inspiroinut kirjoittamaan blogiin.
Anna Karenina sen sijaan, huolimatta dramaattisesta lopustaan, oli kokonaisuutena hauska ja viihdyttävä, mutta myös monenlaisia ajatuksia herättävä näytelmä. Aikaisemmin olen syyttänyt ajanpuutetta siitä, etten ole ehtinyt syventyä esityksiin sen enempää etu- kuin jälkikäteenkään. Tavoitteena on ollut lähinnä rentoutua ja nauttia esityksestä sillä hetkellä. Tällä kertaa päätin muuttaa toimintatapojani.
Miten saada irti enemmän teatteriesityksestä?
Perehdyin etukäteen Anna Kareninan tarinaan ja sen kirjoittajaan, Leo Tolstoihin.
En itse omista teosta, enkä ole sitä koskaan myöskään lainannut luettavaksi. Melkoinen aukko sivistyksessä!
Onneksi löysin Kirjojen Kammarista loistavan kuvauksen Anna Kareninasta. (Leo Tolstoi: Anna Karenina, 1875-77). Blogitekstissä kuvattiin perusteellisesti tarinan juoni, mutta se sisälsi myös loistavaa pohdintaa teoksen taustasta ja teemoista.
Tekstiä oli ilo lukea. Luulen, että ilman tuon blogitekstin antia, en olisi ymmärtänyt lähellekään niin hyvin monisyistä teatteriesitystä kuin mitä nyt, luettuani tekstin. Voin suositella kyseisen blogitekstin lukemista, mikäli suunnitelmissa on tämän näytelmän tai vaikkapa elokuvan katsominen ja haluaa perehtyä juoneen. Anna Kareninasta on tehty 12 elokuvaversiota, ensimmäinen jo vuonna 1914 ja viimeisin luultavasti vuonna 2012 (Wikipedia).
Dokumenttielokuva Leo Tolstoista
Katsoin ennakkoon myös tunnin mittaisen dokumenttielokuvan kreivi Leo Tolstoista (1828 -1910). Dokumentti oli kuvaus kirjailijan elämästä, hänen kodistaan, perheestään sekä hänen elämänsä viime vaiheista 1900 -luvun alkupuolella. Keskeistä dokumentissa oli myös ajan yhteiskunnallisten tapahtumien kuvaus.
Dokumentin katsominen auttoi sijoittamaan näytelmän oikeaan historialliseen perspektiiviin ja viitekehykseen. Joitakin yhtymäkohtiakin oli havaittavissa näytelmän tarinan ja dokumentissa kerrotun Tolstoin elämän kanssa.
Tarkemmin Tolstoin elämään ja tuotantoon perehtyneet asiantuntijat ovat arvioineet, että Tolstoi on sijoittanut itsensä ja oman perhe-elämänsä kuvausta Anna Kareninan toiseen lemmenpariin, Konstantin Leviniin ja Kitty Štšerbatskajaan.
Tosin katsomassani dokumentissa Leo Tolstoin ja vaimonsa kreivitär Sofian viimeisiä yhteisiä aikoja kuvattiin vaikeiksi. Talonpoikaiselämällä oli tärkeä sija Tolstoin elämänfilosofiassa ja hänellä oli voimakas halu palata maaseudulla elämään yksinkertaista elämää. Vaimo puolestaan ei ollut yhtä innostunut luopumaan seurapiirielämästä.
Ristiriitoja pariskunnan suhteeseen aiheutti lisäksi Tolstoin testamentti, jossa hän antoi määräyksen, että kuka tahansa saa julkaista hänen teoksiaan ilman tekijäinoikeusrajoituksia. Tämä merkitsi Tolstoin jälkeen jäävälle perheelle huomattavia tulojen menetyksiä.
Pariskunnan ristiriitojen vakavuutta kuvasi osuvasti myös se, että Tolstoi kielsi vaimonsa pääsyn kuolinvuoteelleen. Vaa’assa ei painanut 13 yhteistä lasta eikä 48 vuotta kestänyt avioliitto.
Anna Kareninan tarina
Näytelmässä kuvataan kahta romanssia: Anna Kareninan ja kreivi Vronskin traagista lemmentarinaa ja Konstantin Levinin ja Kitty Štšerbatskajan onnellisempaa tarinaa. Lisäksi kuvataan Annan veljen Stivan ja Kittyn sisaren Dollyn horjuvaa avioliittoa.
”Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia,
jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan.”
(Leo Tolstoi, suom. Lea Pyykkö)
Edellinen sitaatti kiteyttää oikeastaan tarinan keskeisen sanoman. Näytelmän pääteema on rakkaus eri muodoissaan ja keskeisintä on nimenomaan Anna Kareninan ja Vronskin palava, intohimoinen rakkaus. Anna on jopa valmis jättämään entisen elämänsä, puolisonsa ja pienen poikansa tämän uuden rakkauden vuoksi.
Tuon ajan tavan mukaan Anna saa ”hairahduksensa” vuoksi muiden ihmisten taholta osakseen voimakasta paheksuntaa ja ivailua. Anna kuitenkin lähtee Vronskin mukaan ja synnyttää tälle tyttären.
Anna on tyytyväinen elämäänsä Vronskin kanssa, kun taas Vronski alkaa pikku hiljaa etääntyä Annasta. Anna alkaa epäillä, ettei Vronski enää rakasta häntä. Annan jatkuva mustasukkaisuus ja katkeruus johtavat riitoihin, jotka ajavat hänet jopa itsemurhan partaalle.
Hyvät näyttelijäsuoritukset, kekseliäs lavastus ja näytelmän aikakauteen johdattavat digitaaliset efektit tempasivat katsojan mukaansa aivan kuin olisi itse ollut osallisena tapahtumissa.
Istumapaikalla katsomossa oli myös merkitystä. Parvelta saattoi seurata vaivatta myös sinne sijoitettuja kohtauksia. Tänäkin päivänä ajankohtaisiin aiheisiin pureutuva esitys oli kaiken kaikkiaan nautinnollista seurattavaa.
Kannattaako arvosteluja lukea etukäteen?
Arvostelun eli kritiikin tavoitteena on esitellä uusi teos niin, että vastaanottaja voi päättää, kannattaako esimerkiksi kirja lukea, konsertti kuunnella tai näytelmä katsoa. Kritiikki lienee siis periaatteessa tarkoitettu luettavaksi etukäteen, vaikka mielenkiintoisempaa se on lukea jälkikäteen.
Itse en mielelläni lue arvosteluja etukäteen. Haluan muodostaa ensin oman mielipiteeni esityksestä ja vasta sen jälkeen verrata sitä esimerkiksi ammattikriitikon ajatuksiin. ”Valmiiksi pureskellun” arvion lukeminen vaikuttaa väistämättä omaan mielipiteeseen sekä ennakko-odotuksiin, vaikka pyrkisi olemaan kuinka objektiivinen.
Joskus kriitikon negatiivisen arvion lukeminen voi vaikuttaa jopa niin, että esitys jää katsomatta, vaikka kyseessä on todellakin vain yhden ihmisen mielipide. Joskus taas ennakko-odotukset yltiöpositiivisen arvion jälkeen voivat nousta niin korkealle, että esitystä katsoessa pettyy enemmän tai vähemmän. Näin kävi itselleni esimerkiksi Tuntemattoman sotilaan uusimman elokuvaversion kohdalla.
En ollut lukenut etukäteen yhtään kriitikon arvostelua tästä Anna Karenina -tulkinnasta. Ehkä juuri siksi esitys ylitti ennakko-odotukseni. Etukäteisvalmistautuminen ja myönteisen mielikuvan syntyminen auttoivat myös kiinnostumaan ja innostumaan aiheesta, joka ei varsinaisesti yllättänyt erikoisuudellaan.
Rakkaus teemana on ikiaikainen ja lienee eniten käsiteltyjä aiheita maailmassa, oli sitten kyseessä musiikki, kirjallisuus tai muut taiteen lajit. Jos jokin jäi esityksen jälkeen ihmetyttämään ja pohdituttamaan… niin se, kuinka voimakas ja sykähdyttävä tunne rakkaus onkaan ja mitä kaikkea se voi saada aikaan niin hyvässä kuin pahassa. Tämä näytelmä on oiva kuvaus ja muistutus siitä.
Lue lisää:
Leo Tolstoi: Anna Karenina, 1875-77 (Kirjojen kammari)
Joensuun kaupunginteatteri, Anna Karenina
Lue myös:
VOIMAPUU 