Iiro ja Mozart

Kävin pitkästä aikaa Joensuun kaupunginorkesterin konsertissa, taisi olla tämän vuoden puolella jopa ensimmäinen kerta.  Ohjelmassa oli pianisti Iiro Rantalan tulkinta Wolfgang Amadeus Mozartin pianokonsertosta nro 21 C-duuri KV 467. Lisäksi kuultiin Rantalan omaa tuotantoa sekä Uuno Klamia ja Francis Poulencia. Konsertin johti Joensuun kaupunginorkesterin hollantilaissyntyinen kapellimestari ja taiteellinen johtaja Jurjen Hempel.

Iiro Rantalaa olen tottunut kuulemaan pääasiassa jazzpianistina, joten mielenkiintoista oli kuulla hänen soittavan klassisista klassisinta, Mozartia. Mozartia en varmaan muuten olisikaan lähtenyt kuuntelemaan, ellei solistina ollut juuri Iiro Rantala.

Niin hienoa musiikkia kuin Mozartin musiikki onkin, se ei ole koskaan minua erityisemmin sytyttänyt. En tiedä, mistä mahtaa johtua, mutta yleensä Mozartin musiikkia kuunnellessani ajatukseni  ovat lähteneet muille maille ja  olen huomannut pohdiskelevani kaikenlaista; päivän tapahtumia ja sen sellaista. Minun on täytynyt oikein työskennellä sen eteen, että olen saanut pidettyä ajatukseni kasassa ja pystynyt keskittymään musiikkiin… ja seuraavassa hetkessä ajatukset ovat taas lähteneet lentoon!

Ennalta jo hiukan jännitin, että kuinkahan tällä kertaa käy. Tuttuja fiiliksiä alkoikin nousta orkesterin soittamien alkutahtien aikana ja aloin jo kaivata hetkeä, jolloin Iiro Rantala laskee sormensa flyygelin koskettimille.

Rantala oli soittanut jo jonkin aikaa, kun huomasin seuraavani hyvin intensiivisesti hänen työskentelyään ja suurenmoista eläytymistään musiikkiin. Loistavasti hän tulkitsi Mozartia. Kadenssiosuudet ”hiukan” poikkesivat tyylistä jatsahtamaisella otteella, mutta sopivat silti hyvin kokonaisuuteen.

Nostalgisia tunnelmia

Varsinkin pianokonserton toinen osa, hidas Andante, oli mielestäni upea. Muistan joskus nuoruudessani tapailleeni kyseisen osan teemaa pianotunneilla ja nuo nostalgiset muistot nousivat mieleen musiikkia kuunnellessani.

Piano on ehdottomasti suosikkisoittimeni, johtuen varmaankin tuosta omakohtaisesta kosketuksesta instrumenttiin. Ehkäpä siksi tämä Mozartin pianokonserttokin kuulosti niin upealta. Eikä vähiten Iiro Rantalan ansiota ollut se, että tällä kertaa pystyin keskittymään musiikkiin täysipainoisesti. Esittäjällä ja esityksellä on väliä!

iiro_mozart_ohjelma

Mozartin pianokonserton lisäksi Rantala soitti kaksi omaa sävellystään. Karma oli sävyltään hieman synkkämielinen, kun sitä vastoin Anyone with a heart loi konserttisaliin iloittelevan tunnelman. Näissä teoksissa Iiro Rantalan oma käsiala oli selvästi tunnistettavissa.

Ylimääräisenä kappaleena saatiin kuulla Leonid Bernsteinin Candine –alkusoitto iiromaisella tyylillä. Olen kuullut kappaleen aiemmin puhallinorkesteriversiona ja tunnistinkin sen teemasta. Muilta osin Rantalan tulkinta oli varsin originelli, tosin hyvä sellainen. Flyygelin tulee olla vahvaa tekoa tämän solistin käsissä.

Konsertin muut teokset olivat myös miellyttävää kuunneltavaa, mutta jäivät auttamattomasti solistin loistavien esitysten varjoon. Salintäyteinen konserttiyleisö oli silmin nähden tyytyväinen kuulemaansa.

Kokemuksena konsertti oli mieleenpainuva ja elämyksellinen, nimenomaan Iiro Rantalan loistavan tulkinnan vuoksi. Sulateltavaa jäi vielä kotiinkin. Ehkäpä tämän konsertin perusteella muutan käsitystäni Mozartista. Pitäisiköhän asennettakin muuttaa … olisikohan Mozartia lähiaikoina tarjolla myös muualla paikkakunnan konserttitarjonnassa?

Iiro Rantala
Joensuun kaupunginorkesteri

Piditkö tästä artikkelista?
Saatat pitää myös seuraavista:

Poético
Hyvinvointia taiteesta ja kulttuurista

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s