Reilu kuukausi sitten ryhdyin suunnittelemaan kotona sijaitsevan työhuoneeni järjestelyä, konmaritusta. Tällä viikolla sain vihdoin päätettyä, minkä osan työhuoneestani otan ensimmäiseksi selvittelyn alle. Aloitin kaapista, joka pursusi kirjoja ja kansioita. Tila olisi tarpeen saada muuhun käyttöön.
Siispä aluksi kaikki kirjat ulos kaapista. Tarkempi tarkastelu osoitti, että kirjat olivat nk. ammattikirjallisuutta ja kirjoja oli peräti yli sata kappaletta. Kirja kirjalta ryhdyin arvioimaan, oliko kyseinen opus tarpeellinen vai ei. Aikamoinen urakka. Alkuun tuntui siltä, että en voi luopua yhdestäkään. Nukuin yön yli, se auttoi!
Mistä sitten voin tietää, tarvitsenko jotain kirjaa vielä tulevaisuudessa vai en? Osa kirjoista oli kohtalaisen uusia, jopa viime vuonna hankittujakin oli joukossa. Olen nyt työurani viimeisellä kolmanneksella. Tarvitsenko todella tämän kaiken kirjallisuuden vielä? Täytyi siis luoda jonkinlaiset kriteerit säilyttämiselle.
Tein pinot: luettavat, poistoon, säilytettävät. Katsotaan, kuinka monta kirjaa saan poistopinoon. Toivottavasti monta.
Luettavien pinoon
Osa kirjoista oli täysin lukemattakin vielä, kuten mm. Terttu Levosen teos vuodelta 2001: ”Ikä karttuu – elämä jatkuu. Ikääntyminen muuttuvassa yhteiskunnassa”. Miltä ikääntyminen tuntuu, voiko siihen valmistautua? Sisällysluettelo näytti todella mielenkiintoiselta. En muistanutkaan tällaisen kirjan olemassaoloa. Sen aika alkaisi olla nyt. Tämän kirjan siirsin luettavien pinoon.
Lukemattomista kirjoista löytyi myös Riikka Pajusen teos vuodelta 2019: ” Omaa tehtävää etsimässä – Löydä vahvuutesi ja intohimosi”. Mitä ihmettä? Mistä hyllyyni oli ilmestynyt noin tuore kirja tuosta aiheesta? Olenhan itse jo siinä vaiheessa työuraa, että oma tehtävä olisi jo pitänyt löytyä – kauan sitten.
Olen toiminut muutamia vuosia koulutus- ja työhönvalmentajana ja ehkä siksi tuo kirja oli sattunut silmääni. Olen myös kuullut paljon positiivista kyseisestä kirjasta, ehkä sekin oli vaikuttanut hankintaan.
Uravalmentaja Riikka Pajunen neuvoo etsimään unelmatyötä erilaisten tehtävien avulla. Hän on kirjoittanut kirjansa kaikille työikäisille sekä ura-asioiden parissa toimiville ammattilaisille. Voisin ehkä lukea tuon kirjan ihan vain selvittääkseni, miten työhönvalmennusta nykyisin tehdään.… siis luettavien pinoon.
Luettavien pinoon kertyi kymmenkunta kirjaa. Osaa kirjoista olin jossain vaiheessa aloittanut jo lukemaan siitä päätellen, että välissä oli paperinpala kirjanmerkkinä.
Säilytettävien pinoon
Seuraavaksi säilytettävät, ”saatan vielä tarvita” -pino. Tätä pinoa kokosin kirjan uutuuden perusteella. Jos kirja oli vuodelta 2015 tai uudempi, se siirtyi automaattisesti säilytettäviin. Joitakin vanhempia siirsin tähän pinoon siksi, että ne ovat kuluneet käsissäni huomattavan paljon ja palaan niihin säännöllisin väliajoin.
Pinoon kasaantui noin 50 kirjaa. Erityisen tärkeitä teoksia näistä olivat Leena Mannström-Mäkelän ja Kirsi Saukkolan ”Unelmatyöskentely” sekä Marja-Leena Toukosen ”Voimaannuttavan ohjaamisen käsikirja – ote omanlaiseen elämään”. Molemmat kirjat olivat vuodelta 2008.
Voimaannuttavan ohjaamisen käsikirja nojaa ratkaisukeskeiseen ja voimavarasuuntautuneeseen ajattelutapaan. Unelmatyöskentely taas kannustaa etsimään keinoja unelmien löytämiseen ja toteuttamiseen.
Kyse ei kuitenkaan ole pilvenhattaraunelmista, vaan omista valinnoista, vahvuuksista ja vastuista. Nämä kaksi kirjaa kulkevat ikään kuin käsikädessä, tukevat hyvin toinen toisiaan. Siksi ne kuuluvat ehdottomasti säilytettäviin.
Poistopinoon
Poistopinoon siirtyi noin 40 kirjaa. Joidenkin kohdalla emmin melko pitkään. Kysyin moneen kertaan itseltäni, onko tämä kirja todella tarpeellinen, olenko lukenut tätä kirjaa viimeiseen viiteen vuoteen? Jos en, niin sitten se saa mennä. Erityisesti aprikoin kahden kirjan kohdalla.
”Luonnon parantavat voimat” (500 s) vuodelta 2003 ja ” Sairauksien ehkäisy” (900 s) vuodelta 1993. Kumpaakaan en muista lukeneeni koskaan. En tiedä, mikä rakkaussuhde minulla on noihin massiivisen paksuihin, ikääntyneisiin opuksiin? No, joka tapauksessa – ne saivat nyt lähteä!
Kirjahyllyssä säilytyksessä oli ollut myös pieni puurakenteinen ”kerrostalo” – työkykytalo, jonka olen aivan omin kätösin koonnut muutamia vuosia sitten eräässä työllisyyshankkeessa – apuvälineekseni työhönvalmennukseen. Talo on Työterveyslaitoksen kehittämä mallinnus työkyvystä.
Työkykytalossa on neljä kerrosta, joista kolme alimmaista kuvaavat ihmisen henkilökohtaisia voimavaroja ja neljäs kerros itse työtä, työoloja sekä johtamista. Työkykytalo pysyy pystyssä, kun kaikkia kerroksia kehitetään jatkuvasti koko työelämän ajan. Hienosti ajateltu!
Lisää työkykytalosta
Aarteita
Hyllystä löytyi myös muutamia lahjakirjoja, joista en tietenkään voinut luopua. Ei lahjaksi saatua voi antaa pois – se on muisto antajastaan, joten kaikki lahjakirjat päätyivät takaisin hyllyyn.
Hyllystä putkahti myös yllätys; äitini vanhat oppikirjat.
Arvo Ylppö: ”Lastenhoito ja lastentaudit” vuodelta 1945 ja Toivo Salmi: ”Terveitä, iloisia lapsia – käsikirja vanhemmille, kasvattajille ja opettajille” vuodelta 1945. Toisen kirjan välissä pilkotti äitini nuoruudenkuva.
Äitini unelma-ammatti oli aikoinaan lastenhoitaja. Opiskelumahdollisuuksia lastenhoitajaksi ei tuolloin sodan jälkeisenä aikana juuri ollut, joten hän päätyi ravintola-alalle sekä myöhemmin yrittäjäksi.
Oma nuoruuden haaveeni oli jatkaa äidin kahvilayritystä, mutta äitini toivoi minusta hoitajaa. Päädyin hoitajaksi! Lähdin toteuttamaan siis äitini toivetta ja unelmaa. Kuinka moni meistä mahtaa toteuttaa vanhempiensa toiveita tai unelmia?
Kolmas hyllyn aarteista oli Miina Savolaisen teos ”Maailman ihanin tyttö” vuodelta 2008. Kirja kertoo voimauttavan valokuvan menetelmästä ja taiteen parantavasta voimasta lastenkodissa asuneiden tyttöjen kasvutarinoiden kautta.
Hankin kirjan osallistuessani Miinan ohjaamalle Voimauttavan valokuvan kurssille vuonna 2012. Kauniilla, koskettavilla kuvilla kuvitettu kirja on itselleni sekä ammattikirjallisuutta että myös taidekirja, jota on ihanaa katsella. Ehdottomasti kirjahyllyni aatelia!
Lisää aarteita! Päiväkirjani vuodelta 2012. En kirjoita päiväkirjaa säännöllisesti, mutta vuonna 2012 olin näköjään tehnyt muistiinpanoja lähes päivittäin. Päiväkirjan sivuilta löytyi myös valokuvia.
Päiväkirjaa lukiessa vierähtikin muutama tovi. Vuonna 2012 oli elämässäni tapahtunut merkittäviä asioita. Olin tullut isoäidiksi. Vuoden tapahtumat ja tunnelmat palasivat elävästi mieleeni.
Edellisen kerran olin kirjoittanut säännöllisesti päiväkirjaa silloin, kun ensimmäinen lapseni syntyi. Tuokin päiväkirja putkahti esiin hyllystä. Aivan ensimmäinen 9-vuotiaana kirjoitettu päiväkirjani on kadonnut, ehkä jäänyt muutoissa matkan varrelle. Harmi!
Päiväkirjojen paikka ei kai varsinaisesti ole ammattikirjojen joukossa, en tiedä miten ne olivat sinne joutuneet?
Kirjojen lisäksi hyllyssä oli muutamia työhön liittyviä kansioita, joiden sisällön siirsin suoraan paperinkeräykseen.
Luopumisen vaikeus ja haikeus
Kokonaisuutena kolmen hyllyn siivoamiseen kului pari päivää. Melko hidasta, mutta kuten ensimmäisessä Lakaisen polkujani -postauksessa totesin, käytän tähän työskentelyyn nyt reilusti aikaa. En hoppuile – minulla ei ole kiire mihinkään.
Tämän session aikana jäin muistelemaan tuon tuostakin aiempia työpaikkojani ja ehkä jonkinlainen haikeuskin pyrki pintaan. Varsinainen työurani alkaa olla loppupuolella. Ammatissa, johon olen nuoruudessani kouluttautunut, en todennäköisesti tule enää toimimaan.
Se ei tosin tarkoita sitä, etteikö vielä olisi mahdollista tehdä monenmoista muuta ja kokeilla jotain aivan uuttakin. Mielenkiinnolla jään odottamaan…
Siivouksen ja järjestelyn lopputuloksena syntyi siis kolmen kansion verran jätepaperia ja poistettavia kirjoja kaikkiaan 40. Yksi kokonainen hylly tyhjeni muuhun tarkoitukseen. Se ei ole vielä paljon konmarituksen näkökulmasta. Olen kuitenkin tyytyväinen itseeni – sain sentään tehtyä poistoja!
Seuraavaksi täytyy päättää, veisinkö poistokirjat kirpputorille, kirjaston vaihtohyllyyn vai löytyisikö kirjoille jokin muu loppusijoituspaikka? Tyttäreni valitsi 2 kirjaa. Osa kirjoista päätynee suoraan paperinkeräykseen jo kuntonsakin puolesta..
Seuraavassa osassa lakaisen opiskelupolkujani…ehkä?
Pysy kuulolla… 😊
VOIMAPUU 