Voimapuutarhassa

Loppukesästä törmäsin aivan ihaniin voimakortteihin ja -runoihin, Runotaloon sekä Runotalon Sariin. Jäin oikein ihmettelemään sitä, miten en aiemmin ole löytänyt Runotaloa, vaikka se on ollut olemassa ja toiminut jo vuosien ajan. Ehkäpä aika kohdallani on vasta nyt kypsä…

Sattumoisin voimakortit tulivat vastaan Facebookissa. Hetimmiten kirjoittauduin Runotalon sähköpostilistalle ja aloin saada joka perjantai viikon voimakirjeen. Kävin myös 5 päivän voimarunopolun minikurssin, jotta pääsin paremmin sisälle voimapuutarhaan.

Lakaisen omaa polkuani…

Parin viikon kuluttua sain postissa ensimmäisen Voimarunopolun lakaisupakkauksen, jonka saan jatkossa tilaukseni mukaisesti joka toinen kuukausi. Tänä digipalvelujen aikakautena on ihanaa saada oikeaa postia! Pakkaus oli niin kaunis. Sisältö käyttöohjeineen on paljon enemmän kuin osasin odottaa…

Olen opetellut käyttämään lakaisupakkausta nyt muutaman viikon ajan. Poimin mukana tulleista voimakorteista intuitiolla joka viikko yhden eli kortin, joka sattuu pakasta jollain tavoin ilmoittamaan itsestään. Tai sitten valitsen satunnaisesti esimerkiksi 3 korttia, joista sitten vanhanaikaisella ”Entten tentten teelikamentten…” -menetelmällä käteen jää yksi kortti.

keisarikruunu

Korttiin liittyy aina oma runonsa, joka saa ajatukseni liikkeelle. Luen runon useampaan kertaan. Runossa on sanoma. Se liittyy omaan elämäntilanteeseeni tai siis tulkitsen sen niin. Kirjoitan runon antamat vihjeet itselleni ylös vihkoon.

Viimeisin voimakorttini on

”Tunsivat tuulen tanssin
ammensivat siitä itselleen”

Kortissa on kaunis kuva Keisarikruunusta.

Tähän korttiin liittyvä voimarunoni on nimeltään ”Liitävä ihanuus”.

Voimarunopolun lakaisupakkauksen tutkimiseen ja runojen lukemiseen kannattaa varata aikaa ja keskittyä kaikessa rauhassa. Itselläni on tapana ottaa kuppi kahvia, ☕istua lämpimään sohvan nurkkaan, vetää huopa jaloille, rauhoittua ja rentoutua. Hiljaisuus on tärkeää…

Sen jälkeen, kun mieli on valmistautunut, aloitan hetkeni voimakorttien ja runojen parissa. Valtavan voimauttavaa! 🤗

Jos kiinnostuit Runotalon voimapuutarhasta, pistäydy tutustumaan …

Runotalo


Lue myös:

Voimapuutarhassa