Onko työuupumus työperäistä? Miten yksityiselämän kriisit ja persoonallisuustekijät vaikuttavat työuupumuksen kehittymisessä? Kuinka työuran rikkonaisuus ja epävarmuus heijastuvat työuupumukseen?
Edellä mainittuihin ja moniin muihinkin kysymyksiin saa vastauksen ensimmäisestä suomalaisesta työuupumukseen ja työn imuun liittyvästä Jari Hakasen väitöskirjasta. ”Työuupumuksesta työn imuun – työhyvinvointitutkimuksen ytimessä ja reuna-alueilla”.
Sain vihdoin toteutetuksi suunnitelmani: ”kahlata läpi” Jari Hakasen vajaa 300 -sivuinen väitöskirja. Täytyy tunnustaa, että aivan sanasta sanaan en kaikkia osatutkimuksia lukenut, mutta tärkeimmät tutkimustulokset ja johtopäätökset kuitenkin. Tässä postauksessa tarkoitukseni on tuoda esille referoiden tutkimuksen pääkohtia.
Työuupumus ja työn imu – mitä ne ovat?
Työuupumus ja työn imu ovat työhyvinvoinnin pääkäsitteitä. Niillä on vaikutusta sekä työssä jaksamiseen että työssä jatkamiseen.
Työuupumuksella, ”burnoutilla’” tarkoitetaan vakavaa, vähitellen työssä kehittyvää stressioireyhtymää, jolle on ominaista:
- kokonaisvaltainen
- uupumusasteiseksi kehittyvä fyysinen ja henkinen väsymys
- kyynistynyt asennoituminen työhön sekä
- ammatillisen itsetunnon lasku.
Työuupumus voidaan nähdä seurauksena siitä, että työntekijä on liian kauan ja liian paljon antanut itsestään työlle ja saanut liian vähän vastineeksi. Työuupumuksen ensimmäisessä vaiheessa kehittyy vähitellen kasautuva väsymys, kun työn vaatimukset ja paineet käyvät yli voimien ja kun jokaisen lepovaiheen ja loman aikana palautuminen jää kesken.
Väsymyksen syvetessä työntekijä alkaa epäillä selviytymistään työssä ja suojautuu väsymyksestä aiheutuvia paineita ja syyllisyyttä vastaan. Tämä johtaa vähitellen torjuvaan, kyynistyvään ja työn merkityksen kyseenalaistavaan asennoitumiseen.
Muutos uupuvassa työntekijässä yhdessä riittämättömyyden kokemustensa kanssa vaikuttavat kielteisesti hänen minäkäsitykseensä. Viimeisessä vaiheessa työntekijän ammatillinen itsetunto heikkenee ja jopa romahtaa.
Työuupumuksen alkuperästä tiedetään vielä vähän, esimerkiksi siitä, kuinka kauan työuupumuksen kehittyminen vakavaksi kestää. Työuupumuksen kehittymisen kesto vaihtelee yksilöllisesti. Ei ole myöskään vielä selvitetty, miten kaukana yksilön työ- ja elämänhistoriassa työuupumuksen ”juuret” voivat olla.
Epäselvää on myös, miten varhain ensimmäiset työuupumusoireet ovat saattaneet ilmetä henkilöllä, jolla vakava työuupumusoireilu ilmenee esimerkiksi vasta pitkän työuran loppuvaiheessa.
Työn imu koostuu kolmesta erillisestä mutta keskenään yhteydessä olevasta ulottuvuudesta:
- tarmokkuudesta
- omistautumisesta ja
- työhön uppoutumisesta
Työn imu on myönteisesti yhteydessä terveyteen, työkykyyn ja työtyytyväisyyteen ja kielteisesti yhteydessä stressiin sekä eläke- ja työstä eroamisajatuksiin. Työn imu on positiivinen työhyvinvointia kuvaava käsite, ja sitä voidaan kokea erilaisissa ammateissa.
Katkonaisen ja epävakaan työuran vaikutus työssäjaksamiseen
Tutkimuksen mukaan työuupumus kehittyy huonoissa työoloissa pitkittyneen stressin seurauksena. Tutkija pohtii, voisivatko katkokset ja vaihdokset työuralla keskeyttää mahdollisen työuupumuksen kehittymisen ja antaa mahdollisuuden työn epäkohdista irtaantumiseen ja palautumiseen?
Määräaikaisuus ja työpaikkojen lukumäärä eivät suoraan kerro elvyttävistä tauoista ja irtiotoista työelämän rasittavuuksista. Työttömyysjaksot sen sijaan voidaan nähdä tällaisiksi tauoiksi. Niiden voi ajatella vähentävän työuupumuksen todennäköisyyttä, vaikkakin työttömyysjaksot heikentävät yleistä tyytyväisyyttä elämään.
Tutkimuksen mukaan työpaikan vaihdos kerran tai kaksi työuran aikana voi olla työuupumukselta suojaava asia. Sen sijaan koko ajan samassa työpaikassa työskentely voi lisätä kaikkia työuupumusoireita keskimääräisesti enemmän.
Toisaalta vaikka väsymysoireita oli neljässä tai useammassa työpaikassa työskennelleillä keskimääräistä enemmän, oli heillä yllättäen paras ammatillinen itsetunto! Tulos voisi tutkijan mukaan viitata siihen, että kun ihmiset ovat kohdanneet vaikeuksia, voittaneet niitä ja selviytyneet, heidän ammatillisen osaamisen tunteensa voi siitä kasvaa.
Työuupumusoireita esiintyi myös keskimääräistä enemmän kaksi–kolme kertaa työttöminä olleilla sekä henkilöillä, joilla ei ollut työttömyyskokemuksia ollenkaan. Yksi katkos työuralla, vaikka sitten työttömyyden muodossa saattaa olla työhyvinvoinnin kannalta hyvä asia.
Tutkimuksessa tuli ilmi, että työttömyyskokemukset ovat kuitenkin haitallisia hyvinvoinnille: mitä enemmän henkilöllä oli ollut työttömyysjaksoja, sen heikompi oli hänen arvionsa elämään tyytyväisyydestä. Työuran epävakaus on yhteydessä heikentyneeseen hyvinvointiin työssä ja yleensä elämässä.
Onko työllä ja yksityiselämällä yhteyttä toisiinsa?
Epävakaus työssä lisää epävakautta muilla elämänalueilla. Yksityiselämän kielteisten muutosten yhteyksiä työhyvinvointiin on tutkittu harvoin. Kielteisinä elämäntapahtumina on tässä väitöskirjatutkimuksessa tutkittu mm. seuraavia kuormituksia:
- lähiomaisen kuolema tai vakava sairastuminen
- avio- tai avoero
- ristiriitojen huomattava lisääntyminen parisuhteessa tai pitkäaikaisessa ystävyyssuhteessa
- oman taloudellisen tilanteen huomattava vaikeutuminen
- kumppanin työttömyys
- yli kolmen viikon työkyvyttömyyden aiheuttanut sairaus
- vakava tapaturma tai
- ruumiillinen, henkinen tai seksuaalinen väkivalta
Viimeaikaiset elämänkuormitukset voivat olla henkisesti raskaiden työolojen päälle se ”viimeinen pisara” joka laukaisee työuupumusoireilun. Kun ihminen esimerkiksi on kokenut jonkin elämänkriisin ja samanaikaisesti hän kokee jatkuvaa kuormitusta työssään, näiden kuormitusten yhteisvaikutus hyvinvointiin on todennäköisesti suurempi kuin, jos ihminen kokisi kuormitusta vain yhdellä elämänalueella.
Tutkimuksen tulokset osoittivat sen, että työ ja muu elämä eivät ole toisistaan erillisiä elämänalueita. Erityisesti työoloilla oli suuri merkitys työhyvinvoinnin lisäksi yleiselle hyvinvoinnille.
Elämänkriisit eivät yksinään johda työuupumukseen, mutta heikentävät yleistä henkistä hyvinvointia. Naisilla työn ja kodin kaksoiskuormitus näkyy miehiä selvemmin työhyvinvoinnin heikentymisenä, kun taas miehillä se näkyy yleisessä henkisessä hyvinvoinnissa.
Aika ajoin on esitetty epäilyjä siitä, että työuupumus ei olisikaan työperäistä, vaan että se johtuisi etupäässä muun elämän ”murheista”. Mikäli työuupumusongelmat olisivat yksistään yksilö- ja kotilähtöisiä, ei työolojen kehittäminen välttämättä olisikaan ensisijainen keino työuupumuksen ennaltaehkäisemiseksi!
Vaikuttavatko persoonallisuustekijät työssäjaksamiseen?
Herbert Freudenberger (1974) on viitannut yksilöllisiin tekijöihin työuupumuksen keskeisinä syinä jo noin 30 vuotta sitten. Omistautuneet, sitoutuneet sekä voimakasta ja ”epärealistista” auttamisen tarvetta kokevat henkilöt ovat Freudenbergerin mukaan erityisen alttiita uupumaan.
Ylitunnollisuus ja korostunut velvollisuudentunto mainitaan usein työuupumuksen keskeisiksi yksilöllisiksi riskitekijöiksi. Eristyneisyys työssä voi vaikuttaa epäsuotuisasti niiden henkilöiden hyvinvointiin, jotka eivät olleet velvollisuudentuntoisia. Sen sijaan hyvin velvollisuudentuntoiset ihmiset olivat jopa lievästi tyytyväisempiä elämäänsä silloin, kun ”saivat olla” eristyneitä työssään.
Tutkimuksen tulokset vahvistavat käsitystä, jonka mukaan yksilölliset persoonallisuustekijät ovat yhteydessä työuupumukseen ja elämään tyytyväisyyteen, mutta niiden merkitys työhyvinvoinnille on vähäisempi kuin psykososiaalisilla työoloilla.
Persoonallisten tekijöiden yhteys hyvinvointiin muodostuu tärkeäksi vasta silloin, kun työolot on koettu kohtuuttomiksi. Työ olisi suunniteltava ja johdettava niin, että erilaiset työntekijät voivat selviytyä siitä uupumatta. Työntekijälle on hyötyä myös siitä, että hän on tietoinen omista työtä koskevista odotuksistaan ja toiveistaan, samoin kuin omista mahdollisuuksistaan ja rajoistaan työssä.
Miten työtä pitäisi kehittää?
Tutkimuksen tulosten mukaan työpaikkojen ensisijaisena tavoitteena työuupumuksen ehkäisemisessä tulisi olla työn liian kovien vaatimusten vähentäminen. Toinen väylä työhyvinvoinnin edistämiseen avautuu lisäämällä toimenpiteitä työn voimavarojen kehittämiseksi ja työn imun lisäämiseksi. Työn imu ei synny lyhytjänteisillä konsteilla, vaan työoloja ja erityisesti sen energisoivia voimavaroja kehittämällä.
Työhyvinvointi on koko työuran kestävä haaste, jotta työntekijä jaksaa ja myös haluaa jatkaa työelämässä eläkeikään asti. Työyhteisöt ja organisaatiot ovat ensisijaisia tahoja välittömien työhyvinvointiongelmien ratkomiseen.
Mutta myös muita, kuten koulutusjärjestelmää ja erilaisia palvelu- ja tukijärjestelmiä olisi vastuutettava enemmän työhyvinvoinnin edistämisessä. Työelämän kehittäminen laaja-alaisesti on tärkeää!
(Väitöskirjan teoreettisina viitekehyksinä ovat voimavarojen säilyttämisteoria ja työn vaatimusten – työn voimavarojen (1V-TV) -malli, joiden avulla on mahdollista tarkastella samanaikaisesti työhyvinvoinnin kielteisiä ja myönteisiä kehityspolkuja. Väitöskirja sisältää useita aiheeseen liittyviä osa-tutkimuksia.)
Linkki koko tutkimukseen:
Jari Hakanen. 2004. Työuupumuksesta työn imuun: työhyvinvointitutkimuksen ytimessä ja reuna-alueilla. Työterveyslaitos
Lue myös:
Voimapuun työaiheiset postaukset aihealueella:
Tänään töissä
VOIMAPUU 