Kuinka paljon ihminen oikeastaan voi kestää ja mistä tunnistaa, milloin raja alkaa tulla vastaan?
Törmäsin äskettäin käsitteeseen inhimillinen kestävyys. Huomasin jääväni pohtimaan sitä yhä uudelleen ja siksi tämän blogiartikkelikin kirjoittaminen tuli ajankohtaiseksi. Käsite tuntui heti tärkeältä selvittää.
Paljon puhutaan ekologisesta ja taloudellisesta kestävyydestä, mutta harvemmin pysähdytään kysymään: onko tapa, jolla elämme, kestävää ihmiselle? Kuinka paljon ihminen voi kuormittua, ennen kuin jokin alkaa hiljalleen murentua.
Mitä inhimillinen kestävyys oikeastaan tarkoittaa ja mistä käsite on peräisin?
Inhimillinen kestävyys -käsite ei ole vielä yhtä vakiintunut kuin esimerkiksi ekologinen tai taloudellinen kestävyys, mutta sen merkitys on alkanut nousta yhä vahvemmin keskusteluun.
Laajasti ajateltuna inhimillisellä kestävyydellä tarkoitetaan sitä, että ihmisten hyvinvointi, toimintakyky ja mahdollisuus elää merkityksellistä elämää säilyvät pitkällä aikavälillä. Kyse ei ole vain yksilön jaksamisesta, vaan myös siitä, millaiset olosuhteet yhteiskunta, yhteisöt ja arjen rakenteet luovat ihmisen elämälle.
Käsite liittyy laajempaan kestävän kehityksen keskusteluun. Pitkään kestävyydestä puhuttiin lähinnä ympäristön ja luonnon näkökulmasta. Vähitellen ymmärrettiin, että myös ihmisellä on omat rajansa. Jos ihmiset uupuvat, menettävät merkityksellisyyden kokemuksen tai kokevat jatkuvaa kuormitusta, mikään järjestelmä ei lopulta ole kestävällä pohjalla.
Samasta ilmiöstä on käytetty myös muita käsitteitä. Kansainvälisessä keskustelussa puhutaan esimerkiksi human sustainability -ajattelusta tai inhimillisestä hyvinvoinnista kestävyyden perustana.
Joissakin yhteyksissä puhutaan myös kestävästä hyvinvoinnista tai inhimillisestä kehityksestä, jotka korostavat sitä, että taloudellisen kasvun sijaan kehityksen mittarina tulisi olla ihmisten hyvinvointi ja elämänlaatu.
Voisi sanoa, että inhimillinen kestävyys tuo kestävyyden keskusteluun yhden tärkeän muistutuksen: ihminen ei ole pelkkä resurssi järjestelmässä. Hän on elävä, tunteva ja rajallinen olento. Ja juuri siksi hänen hyvinvointinsa on kaiken kestävyyden perusta.
Miksi käsite on noussut esiin juuri nyt?
Monet tutkijat ja ajattelijat ovat todenneet, että nykyinen elämäntapamme haastaa ihmisen kestävyyttä monella tasolla. Työelämä on kiihtynyt, informaatiota on enemmän kuin koskaan ja rajat työn ja vapaa-ajan välillä ovat monin paikoin hämärtyneet.
Siksi keskustelu kestävyydestä on alkanut laajentua. Pelkkä luonnon kantokyvyn huomioiminen ei riitä, jos samalla ihmisen oma kantokyky jää huomiotta. Termi human sustainability / inhimillinen kestävyys on yleistynyt erityisesti 2000-luvulla kestävän kehityksen keskustelussa.
Suomessa termiä on viime vuosina. käytetty mm. hyvinvointi-, aivoterveys- ja yhteiskuntakeskustelussa. Se on liitetty ajatukseen, että ekologinen, taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys eivät ole mahdollisia ilman ihmisten hyvinvointia ja toimintakykyä.
Kun kestävyys alkaa murentua
Usein inhimillisen kestävyyden rajat eivät ylity yhdessä hetkessä. Se tapahtuu vähitellen.
Päivät täyttyvät velvollisuuksista, lepo jää hieman lyhyemmäksi ja palautuminen siirtyy huomiseen. Samalla oma sisäinen ääni, se, joka huomauttaa väsymyksestä tai liiallisesta kuormituksesta, alkaa hiljalleen hiljentyä.
Pitkittyessään tämä voi näkyä väsymyksenä, keskittymisen vaikeutena, ärtyneisyytenä tai tunteena siitä, että elämästä katoaa ilo ja merkityksellisyys. Kyse ei ole heikkoudesta, vaan hyvin inhimillisestä ilmiöstä: ihminen tarvitsee rytmiä, palautumista ja kokemusta siitä, että elämässä on tilaa myös hengittää.
Kestävyys rakentuu arjen pienistä asioista
Kestävyys rakentuu usein hyvin arkisista valinnoista: Se voi olla pieni pysähtyminen keskellä päivää, lyhyt hetki luonnossa, keskustelu ystävän kanssa, tai päätös siitä, ettei kaikkea tarvitse tehdä täydellisesti.
Inhimillinen kestävyys syntyy rytmistä: kuormituksen ja palautumisen vuorottelusta. Kun elämässä on tilaa sekä tekemiselle että levolle, ihminen pystyy kantamaan myös haastavia aikoja.
Yllättäen lempeys voi olla kestävyyden voima. Usein ajatellaan kestävyyden tarkoittavan sitkeyttä ja kykyä jaksaa vielä hieman enemmän. Mutta todellisuudessa kestävyys voi syntyä myös aivan toisin – lempeydestä.
Itsen kuunteleminen, omien rajojen tunnistaminen ja suhtautumaan itseen armollisesti synnyttävät tilan, jossa elämä ei ole pelkkää suorittamista. Kun emme taistele jatkuvasti itseämme vastaan, voimavaroja vapautuu elämiseen.
Pieni pysähtymisen paikka
Inhimillinen kestävyys ei ole täydellisyyttä. Se on jatkuvaa tasapainon etsimistä kuormituksen ja palautumisen välillä, tekemisen ja levon välillä. Ehkä tärkein askel on pysähtyä hetkeksi kuuntelemaan itseään.
Milloin viimeksi pysähdyit kuuntelemaan, mitä oma jaksamisesi juuri nyt tarvitsee?
Lähteitä ja lisätietoa:
Inhimillisen kestävyyden ja työelämän tutkija, Ville Ojanen
Lue myös:
Työelämäväsymys – hiljainen kuorma
VOIMAPUU 