Kiivi-Pavlova herkutteluun

Olen huomannut äskettäin mielenkiintoisen ilmiön; mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen alkanut pitää kaikenlaisista herkuista, nimenomaan makeista sellaisista. En ole aikaisemmin ollut erityisemmin leivonnaisten tai makeisten perään… enemmänkin olen tykännyt suolaisista välipaloista. Ainoa vastustamaton ”karkki” on ollut perinteinen Fazerin sininen suklaa – ilman mitään ylimääräisiä mausteita.

Sen verran olen siis nyt herkkuihin ihastunut, että perustin Voimapuun ”Iloa Ideoista” -aihealueen alle oikein uuden kategoriankin, ”Herkuttelua”, vaikka olin jo päättänyt, että yhtään uutta kategoriaa ei blogiin enää tule. Mutta… kyllä herkut ansaitsevat oman kategoriansa!

Kiivi-Pavlova lasissa

Kiivi-Pavlova saa kunnian olla 1. postaus Herkuttelua -kategoriassa. Pavlovaa en ollut aikaisemmin koskaan maistanut, koska marenki missään muodossa ei ole kuulunut suosikkeihini. Ohje tuli aivan sattumalta vastaan lukiessani artikkelia Uudesta-Seelannista. Halusin kokeilla tätä herkkua, enkä antanut ennakkoluuloni marenkia kohtaan tällä kertaa häiritä. Kiivi tämän leivonnaisen/jälkiruoan osana kuulosti erityisen herkulliselta.

Olen pitänyt pavlovaa nimestään päätellen ilman muuta venäläisenä leivonnaisena/jälkiruokana, mutta näinhän ei suinkaan ole. Pavlova on kylläkin saanut nimensä venäläisen balettitanssija Anna Pavlovan mukaan. Kerrotaan, että jälkiruoka olisi keksitty Pavlovan kunniaksi joko Australiassa tai Uudessa-Seelannissa 1920-luvulla balettitanssijan esiintymiskiertueen yhteydessä.

Em. maat ovat väitelleet pitkään ja väittelevät ilmeisesti edelleen siitä, kummassako maassa tämä leivonnainen/jälkiruoka on keksitty. Viralliset lähteet viittaavat Uuteen-Seelantiin.  Pavlova on erityisen suosittu jälkiruoka Uudessa-Seelannissa ja tärkeä osa sikäläistä kansalliskeittiötä. (Wikipedia). Mutta myös australialaiset pitävät sitä kansallisleivonnaisenaan.

Yleensä pavlova on kakkumuotoinen ja useimmiten täytteinä käytetään marjoja, hedelmiä sekä kermavaahtoa. Tämä Pavlova tarjotaan hauskasti lasissa tai jälkiruokamaljassa, johon se on nopea ja helppo koota. Tämä gluteiiniton herkku sopii niin kahvipöytään kuin vaikkapa illanistujaisiin esimerkiksi kuohuviinin kera.

Ohessa Kiivi-Pavlovan ohje:

3 dl murustettua valmista marenkia
4 kiivin hedelmänliha kuutioina
2 passionhedelmän sisus

Mascarponevaahto
250g mascarponejuustoa
1 dl kuohukermaa
1 vaniljatangon sisus
1 dl sokeria

Aloita mascarponevaahdosta. Vatkaa kermaa hieman ja lisää siihen vaniljatangon sisus sekä sokeri. Sekoita mascarpone löysän kermavaahdon joukkoon. Kokoa annokset hieman ennen tarjoilua nostelemalla juomalaseihin tai jälkiruokakulhoihin kerroksittain marenkimurua, kiiviä ja vaahtoa. Säästä passionhedelmän sisus päällimmäiseksi.

Jos haluat tehdä marengin itse, siihen löytyy netistä paljon hyviä ohjeita.

kiivi-hedelmä, kiivi-pavlova, Voimapuu

Kiivi

Kiivi on köynnöskasvi, ja monelle hedelmästä tulee mieleen erityisesti Uuden-Seelanti, mutta kenties myös samanniminen lintu. Kiivi on alunperin lähtöisin Kiinasta. Sieltä Wanganui Girls’ Collegen rehtori Isabel Fraser toi kasvin siemenet vuonna 1906 Uuteen-Seelantiin. Uudesta-Seelannista hedelmät tuotiin Eurooppaan, missä niitä on saanut vasta 1970-luvulta lähtien. Karvapintainen hedelmä muistuttaa paljon kiivi-lintua, joka on pitkänokkainen ja siivetön, uuden -Seelannin saarilla asuva eläin.

Kiivi on hyvää sellaisenaan ja erinomainen aines monissa hedelmäsalaateissa ja jälkiruoissa. Kiivi sisältää runsaasti C-vitamiinia, yhdestä kiivi-hedelmästä saa päiväannoksen C-vitamiinia. Yhdessä keskikokoisessa (95 g) kiivissä on 58 mg C-vitamiinia – enemmän kuin esimerkiksi appelsiinissa. Kiivi on myös hyvä K-vitamiinin ja melko hyvä E-vitamiinin lähde. Kiivissä on allergisoivia ainesosia, joten kaikille se ei sovi. (esim. koivuallergikot.)

Kiivi – lintu
Oletko maistanut pavlovaa?

Lähteitä:

Kotiliesi, Wikipedia, Fineli, Kiehtovan puhdaspiirteinen Uusi-Seelanti


Lue lisää:

Pavlova – jumalainen marenkikakku taipuu moneen makuun

Hedelmäsalaatti – herkullinen jälkiruoka arkeen ja juhlaan – VOIMAPUU