Hyvää äitienpäivää!

Miten sinä vietät äitienpäivää tai mumminpäivää?

Oma äitienpäivän viettoni sujuu useimmiten melko perinteisesti. Lapset tulevat käymään kotona ja vietetään aikaa yhdessä. Tapana ei ole käydä syömässä ulkona äitienpäiväbuffeteissa… sen sijaan laitetaan hyvää ruokaa kotona ja nautitaan siitä.

Äitienpäiväkakkua saattaa olla, jos joku on sattunut sitä leipomaan, mutta mikään ”must have” se ei ole. Äitienpäivän onnittelulaulut ja itsetehdyt kortit ovat myös jo taakse jäänyttä elämää.

Äitienpäivän perinteet siirtyvät sukupolvelta toiselle

Näillä kymmenillä huomaa sen, miten erilaisten juhlapäivien vietto periytyy sukupolvelta toiselle. Suurin piirtein samalla tavoin kuin omaa äitienpäivääni vietetään, vietettiin äitienpäivää myös omassa lapsuudenkodissani.

Noin parikymppiseksi saakka tapanani oli tehdä onnittelukortti itse ja erityisen tärkeää oli kirjoittaa äidille runo. Äiti sai vakiona myös ison ruusukimpunja usein myös jonkin pienen lahjan.

Erityisen arvokasta oli antaa äidille oma tekemä lahja, vaikkapa virkattu liina. Muistan yhden itse tehdyn lahjan, jonka kanssa uurastin monta kuukautta. Suuritekoinen työ minulle, joka en ollut mikään haka käsitöissä (sukan kantapään ja lapasen peukalon neulominenkin jäi aikoinaan oppimatta, vaikka eihän tuo taito ole vieläkään liian myöhäistä opetella).😂

Tämä ikimuistoinen lahja äidille oli valkoinen virkattu hartiahuivi. En tiedä, oliko huivi erityisen kauniskaan – näin jälkeenpäin arvoituna – mutta äiti käytti sitä usein, jopa juhlatilaisuuksissa!

Sittemmin omatekoinen kortti vaihtui valmiiseen korttiin ja -runoon ja omatekemä lahja joko kirjaksi, kosmetiikaksi tai lahjakortiksi esimerkiksi hoitolaan.

Minkälaisia muistoja sinulla on lapsuudenkodin äitienpäivistä?

Ohessa iki-ihana äitienpäivälaulu Äidin sydän” Saara Aallon esittämänä.