Metsämieli – voimaa luonnosta

Kirjahyllyni luettavien kirjojen lokerosta tarttui käteeni ”Metsämieli – Mielen ja kehon taskukirja”. Olen pyöritellyt kirjaa aika ajoin kädessäni tutustuakseni siihen. Nyt oli juuri oikea hetki ryhtyä tutkimaan sitä tarkemmin.

Kirjassa yhdistyy Sirpa Arvosen kaksi teosta: Metsämieli – luonnollinen menetelmä mielen taitoihin ja Metsämieli – Kehon ja mielen kuntosali. Kirja on ulkomuodoltaan todellakin taskukirja; 376 -sivuisenakin se mahtuu mukavasti ulkoilutakin taskuun.

Parhaimman hyödyn kirjasta saakin ottamalla sen mukaan luontoretkelle. Vuonna 2017 julkaistu teos sisältää runsain mitoin erilaisia harjoituksia luonnossa suoritettavaksi. Tarkemmat ohjeet on kätevää lukaista itse retkellä.

Pohdin kirjaa selatessani, miten sitä kannattaisi ryhtyä lukemaan? Sivu sivultako edeten, vain valikoivasti, juuri omaan mielentilaan ja tarpeeseen pohjautuen? Perusteellisena ihmisenä aloitin kirjan lukemisen aivan alusta, mikä toisaalta antaa hyvän lähtökohdan ymmärtää paremmin kirjan sanomaa.Metsämieli - voimaa luonnosta, Voimapuu

Voimaa metsästä

Luontoympäristö vaikuttaa ihmiseen positiivisesti monella eri tavalla. Kirjan alussa kirjoittaja luo perustaa luonnon terveysvaikutusten ymmärtämiselle.

Luontokokemuksen myönteisiä vaikutuksia kutsutaan elpymiseksi. Elpyminen voi koostua rauhoittumisesta ja rentoutumisesta, huolten ja pelkojen ja kiireiden helpottumisesta sekä palautumisesta tarkkaavaisuutta ja keskittymistä vaativista tehtävistä.

Elvyttävään luontokokemukseen liitetään tuttuuden, turvallisuuden ja rentoutumisen elementtejä sekä luonnon kauneudesta nauttimista. Stressihormonien eli kortisolin ja adrenaliinin määrän on mitattu vähenevän kehossa ja mielihyvähormonien, kuten serotoniinin ja oksitosiinin lisääntyvän. Nämä vaikutukset tapahtuvat yleensä tiedostamattomasti.

Elvyttävän luontokokemuksen piirteitä teoksen mukaan ovat mm.

  • itselle sopiva ympäristö ja mielipaikka
  • arkipäivästä irtautuminen
  • lumoutuminen
  • olemisen ja rauhoittumisen mahdollisuus
  • jatkuvuus
  • yhteys luontoon

Ympäristöpsykologien mukaan luonnosta lumoutuminen tapahtuu siten, että luonto herättää tahattoman tarkkaavaisuuden ilman ponnisteluja ja tietoista keskittymistä. Lumoutumisen hetkessä ihminen uppoutuu ympäröivään luontoon niin, että koko muu maailma tuntuu kaukaiselta.

Luontoa voi unohtua seuraamaan, sillä sen yksityiskohdat ovat jatkuvassa muutoksessa. Luonto elää vuoden ja vuorokauden mukaan. Elävän tulen katselu, lumihiutaleiden leijailu, poutapilvien seuraaminen tai tuulen tuiverruksen kuuntelu on rentouttavaa. Aina voi huomata jotakin uutta, kun pitää aistit avoinna ja ”luontotaajuudella”.

silmu

Luontokuvat

Luontokuvien katselun on todettu vaikuttavan hyvinvointiin hieman samoin kuin luonnossa oleilunkin. Positiiviset tunteet lisääntyvät, syke ja hengitystiheys laskevat. Stressaavissa tilanteissa luontokuvien katselu rauhoittaa.

Metsämieliharjoituksena toimii mm. luontovalokuvaus. Kuvatessa katselee kokonaisuuksia, yksityiskohtia, valon taittumista ja eri vuodenaikojen kulkua. Eipä ole ihme, että luontokuvaus on eräs suosituimmista valokuvauksen alalajeista.

Itselle merkityksellisiä luontokuvia voi teettää tauluiksi tai käyttää niitä kännykän tai tietokoneen taustakuvina. Luontokuvien katselu toimii myös hyvänä korvikkeena silloin, kun mahdollisuutta esimerkiksi metsäkävelylle ei ole.

Metsämielikirjan ensimmäisiä harjoituksia on mm. seuraava:

Latausta luontokuvista (siemenharjoitus):

  1. Valitse itsellesi tärkeä luontokuvakirja
  2. Pidä kirja avoimena keittiössä, sohvapöydällä tai muussa sopivassa paikassa.
  3. Anna katseen levätä luontokuvassa muutaman minuutin ajan.
  4. Kuvittele, miltä ilma on tuoksunut tai mitä ääniä on kuulunut kuvaustilanteessa.
  5. Tunnista luontokuvan vaikutus kehossa ja mielessä.
  6. Vaihda sivua tai kuvaa päivittäin tai viikottain.

Voimapuu

Metsämieli -menetelmä

Kirjassa esitellään kirjoittajan Sirpa Arvosen kehittämä Metsämieli -menetelmä, joka perustuu luonnossa itsestään syntyvien hyvinvointivaikutusten ja käyttäytymistieteisiin pohjautuvien hyvinvointiharjoitusten yhdistämiseen.

Aktiivisen metsämieliharjoittelun hyötyjä ovat mm.

  • mahdollisuus nauttia metsän luontaisista hyvinvointivaikutuksista
  • kehittää olemisen ja läsnäolon taitoa
  • auttaa hiljentymään ja rentoutumaan
  • antaa ajatuksille tilaa vaeltaa vapaasti ja mielen tuulettua
  • auttaa elämänvaiheen, valintojen ja päätösten pohdiskeluissa
  • syventää itsetuntemusta
  • helpottaa stressiä ja kehittää ajanhallinnan taitoja
  • auttaa elpymään rasituksesta ja lisätä palautumista
  • johdattaa nauttimaan luonnon kauneudesta ja lumoutumisen tunteesta
  • johdattaa liikkumaan ja viettämään aikaa ystävien ja lähimpien kanssa jne.

Metsämielimenetelmässä edetään 7 askeleen kautta, joita voi ottaa omassa tahdissa ja itselle sopivassa järjestyksessä. Harjoitukset ovat eri tasoisia. Siemenharjoitukset ovat sopivia aloittelijalle. Ne rentouttavat, rauhoittavat ja virkistävät.

Taimiharjoitus auttaa oman mielen tapahtumien tunnistamisessa, hyväksymisessä, ymmärtämisessä ja jäsentämisessä. Se tuottaa myös läsnäolon kokemuksia ja rauhoittumista. Taimiharjoituksia voi tehdä myös ryhmässä.

Puuharjoitus auttaa kirkastamaan ajatuksia haastavissa elämäntilanteissa ja muutoksissa. Puuharjoitukset sopivat edistyneille metsämietiskelijöille.

Ohessa aloittelijalle sopiva Mielipuu – harjoitus (kesto n. 5 min, siemenharjoitus)

  1. Mieti, millaisessa metsässä mielesi lepää.
  2. Ajattele mielipuutasi. Millainen se on?
  3. Muistele millaisia kokemuksia ja muistoja mielipuuhusi liittyy.
  4. Mieti millaiseen puuhun haluaisit nojata, kun tarvitse levähdystä tai energialatausta.
  5. Esti sopiva puu seuraavalla metsäkävelylläsi ja hengähdä sen runkoon nojaten.

spring-green-leaves-1394637_1280

Miten hyödyntää kirjaa?

Teoksesta saa perusteellisen ymmärryksen Metsämieli-menetelmästä ja paljon tietoa luonnon hyvinvointivaikutuksista. Kirjassa esitellään todella monipuolinen valikoima työkaluja ja harjoituksia luonnon terveysvaikutusten hyödyntämiseen.

Luin kirjasta viitisenkymmentä ensimmäistä sivua, jonka jälkeen päätin siirtyä selailemaan harjoituksia. Kirjan osat rytmittyvät mukavasti erilaisten tunnetilojen ja tarpeiden pohjalta. Jos toivot esimerkiksi helpotusta stressaantuneeseen mieleen, voit valita sopivan harjoituksen nimenomaan stressin vähentämiseen.

Mielen kuntosali -osio tarjoaa myös konkreettisia ohjeita luonnossa ja metsässä liikkumiseen. Luontokuntoilijan vuosi sisältää ohjeita mm. sauvakävelyyn, umpihankihiihtoon, lumikenkäilyyn, patikointiin, luontopyöräilyyn, pihatreeneihin jne. Myös lemmikki pääsee mukaan harjoituksiin.

Kerrassaan hieno teos. Itse aloitin Aistikimara -siemenharjoituksesta kameran kera.

Aistikimara (5 min)

  1. Pysähdy metsälenkilläsi ja katsele ympärillesi.
  2. Kiinnitä katseesi johonkin sinua kiinnostavaan yksityiskohtaan. Tutki vaikkapa sammaleen kasvutapaa, männyn kuoren muotoja, koppakuoriaisen vipellystä tai metsäkukan terälehtiä.
  3. Kumarru tai kyykisty ihmettelemään valitsemasi kohteen yksityiskohtia. Antaudu aistien kimaralle.
  4. Hengähdä virkistyneenä. Mitä tunnet?
  5. Jatka matkaa.

Metsämieliretkellä vierähti 1,5 tuntia aikomani puoli tuntisen sijaan. Oli mielenkiintoista huomata, miten huomion kiinnittäminen luonnon yksityiskohtiin sai unohtamaan ajan kulumisen. Kameran kanssa edellä mainittu vaikutus vielä tehostui. Tavanomaisesta metsälenkistä tuli huomattavasti kiinnostavampi ja huomasin monia uusia asioita lenkkiympäristössäni.

Sää hiukan sumuinen, mikä teki valokuvauksesta haasteellisempaa – kameran linssin kastumista piti varoa. Muutoin sumu teki metsäkokemuksesta salaperäisen. Ilma oli raikas ja sitä oli helppo hengittää.

Muita lenkkeilijöitä ei juuri näkynyt lukuun ottamatta paria koiranulkoiluttajaa. Kaikin puolin rauhoittava ja rentouttava kokemus.

Metsämieli - voimaa luonnosta. Voimapuu

Kokeile metsämieliretkeä!

Luonto vaikuttaa positiivisesti hyvinvointiin, vaikka et varsinainen ”metsä/luontoihminen” olisikaan…

Lisätietoa:

Metsämieli -kirja on saatavana ainakin Adlibris -verkkokaupasta
Metsämieli – hyvinvointimenetelmä ja kurssit

Opinpuusta löytyy Pdf -opas: ”Vinkkejä hyvän mielen metsäkävelyihin” (Aihealue – Voimaantuminen). Klikkaa oppaaseen.

Lue myös:

Voimaa metsästä – lähde luontopolulle!
Voimaa valokuvasta

Metsäisiä kuvia Fotodays – voimaa valokuvasta -blogissa:
Metsämielellä